”Rentouttavaa puutarhanhoitoa”, eli pieni hermoromahdus kitkemisestä

Anteeksi vain nyt kaikki  puutarhaihmiset, mutta kasvimaa harrastuksena on ehkä maailman eniten aikaa vievää. Lisäksi se on raskasta ja palkitsee tekijänsä ärsyttävän hitaasti. Minun kasvimaaharrastukseni ankeus kulminoitui viime viikolla ruokapöydässä, kun olin ostanut lasten mieliksi ylihintaisia Närpesin pikkukurkkuja. Kurkut olivat ruokapöydässä, Tuukka napsi sellaista tyytyväisenä ja kysäisi ohimennen: ”Ovatko nämä sun kastelun tuloksia?”

Tuntuu että olen käyttänyt kasvihuoneen ja kasvimaan hoitoon jo tässä vaiheessa kesää ihan älyttömän määrän tunteja ja voimia, koska kasteleminen on ollut kuivuuden takia erityisen työlästä. Jännä muuten, että vaikka muu kasvu on hidasta, niin rikkaruohoja kyllä piisaa. Tänään minulla meni kitkemiseen lopullisesti hermot, ja pyysin Tuukkaa tuomaan hevosten hamppukuivikesäkin kasvamaan kupeeseen, samaista tavaraa kun käytetään myös katteena.  Olen kokeillut hamppukatetta aikaisemminkin, mutta pienimuotoisemmin. Olen myös oppinut, että sitä pitää laittaa tarpeeksi, jotta sitä oikeasti on hyötyä. = että ei tarvitsisi kitkeä eikä myöskään niin paljon kastella. Ei mitään halvinta lystiä, mutta hinta se on loputtomalla kitkemisajankäytölläkin.

Ainakin nyt näyttää tosi hyvältä, katsotaan mikä on tilanne muutaman viikon päästä.

Kuivuudesta vielä sen verran, että tänäänhän se loppui. Olen koko kesän odottanut sadetta ihan hulluna, ja tänään se sitten satoi, ironisesti juuri samaisena päivänä kun minun kotieläinpihani avautui yleisölle.  Oli aika hiljaiset ja vetiset avajaiset, mutta ainakin saatiin viimein sitä vettä.

Illalla oli taas kaunista, aurinko paistoi ja tuntui että oikeasti koko rutikuiva luonto heräsi eloon yhdestä sadepäivästä. Kävin ratsastamassa ja palatessani tallille alpakat näyttivät meidän maisemassa tosi hienoilta. Kyllä tämä tästä, huomenna on kauniimpi ilma, koko kesä on vielä edessä.