Pullaprojektista

Pullaa. Kysymykseen, mitä minulle kuuluu, on tällä hetkellä vain yksi vastaus:  Pullaa. Pullakirja siis ilmestyi, ja nyt olen kiltisti kiertänyt levittämässä pullan ilosanomaa. Tosi raskasta ja samalla tosi kivaa. Paljon uusia kohtaamisia ja hauskoja pullakeskusteluja on siis jo takana ja monta vielä edessä. Hauskinta itse kirjan tekemisessäkin oli hyvä seura. Ensinnäkin oma perhe, siis laspset syömässä taikinaa. Kuavuksissa taas ihanat ystävät, valokuvaaja Emilia ja taittaja Päivi, joiden kanssa työn tekeminen ei edelleenkään tuntunut työltä.

Tänään oli yhtäkkiä sellainen päivä, ettei tarvinnutkaan mennä pullarientoihin. Olin kotona, tein aamutallin ilman kiirettä ja istuin sen jälkeen tupaan juomaan aamukahvia. Avasin uuden kirjani ja selailin sitä rauhassa läpi oikeastaan ensimmäistä kertaa. Päähäni tuli ajatus siitä, että tämä on nyt yksi jälki, mikä minusta tänne maailmaan jää elämään. Jännää ajatella, että vaikkapa 2200-luvulla joku saattaa löytää jostain kirjani ja ihmetellä sen kautta mennyttä maailmaa.

Kirja on taas hyvä esimerkki siitä, että elämäni on kokoelma hyvin erilaisia projekteja. Joku juttu on aina kesken, joku valmistuu ja joku on vasta suunnitteilla. Välillä muistelen lämmöllä niitä aikoja kun olin Helsingissä kahvilassa töissä. Miten kivaa oli vain painaa kahvilan ovi kiinni, lähteä kotiin ja olla uhraamatta ajatustakaan työlle ennen seuraavan työpäivän alkamista. Nyt olen aina töissä ja tavallaan myös harvoin konkreettisesti töissä.

Ainakin Hilman mielestä minä taidean tehdä kaikkea muuta, paitsi töitä. Tänään hän mietti tallilla, että minkälainen mies Torstista tulee isona:

”Ehkä Topesta tulee vähän niin kuin Iskä, että se soittaa rokkia ja käy melkein joka päivä töissä.”