Palapelinollaus

Nollasimme koko perheen voimin päitämme 1000-palaisella palapelillä läpi koko pääsiäsen ajan. Salin iso pöytä on siihen hyvä paikka, samalle pöydälle mahtuvat kaikki palat, puolivalmis tekele ja kaikki tekijätkin. Nykyäänhän kaikki tällainen turha ajanviete on taas muotia (vrt. aikuisten värityskirjat), joten hyvällä omallatunnolla näpertelimme. Toki muutakin tehtiin, mutta aina säännöllisin väliajoin hiljennyimme tuijottamaan tuota paloiksi pilkottua pahvikuvaa. Lauantaina illalla pedissä, kun olin juuri nukahtamassa, herätin vielä Tuukan sanomalla: "Kun mä laitan silmät kiinni, mä nään palapelin paloja missä on keltaisia kukkia." Hiukka fanaattisesti siis hurahdin taas tuohon hommaan. Tavoite oli saada palapeli valmiiksi viimeistään maanantaina, mutta kauniit ilmat häiritsivät ja sitten oltiinkin jo pihalla taas risunpoltossa ja sitten metsäretkellä.

Metsäretki tehtiin siihen ihan kotimetsään, sellaiselle Torstinkin kuljettavan matkan päähän, mentiin vähän niin kuin lounaalle siihen mäelle. Teimme oikein nuotion, mukana oli kahvia, mehua, soijanakkeja ja vesimeloni. (joo, ei ihan pärjää viisikko-kirjojen eväille, tuli ihanat Viisikko-eväät kuitenkin mieleen siitä että ylipäätään luettelee mitä oli mukana. ) Torsti oli aivan täpinöissään nuotiosta ja nakeista. Tyyppi ei paljon jaksanut hiillosta odotella, vaan kysyi hyvinkin osuvasti ”Iskä, saanko mä tulettaa tätä nakkia tuossa nuotiossa?” Arvatkaa vain oliko tämä tulettaa-verbi kovassa käytössä sen jälkeen?

Kevään valo tekee kyllä hyvää. Koko talo näyttää jotenkin erityisen ihanalta, siitäkin huolimatta että ikkunat muistuttavat jatkuvasti tulevista ikkunanpesutalkoista. Palapeli on edelleen kesken. Jos vaikka ensi viikonloppuna sitten tuijottelisi sen loppuun.