Outo mykkäkoulu

Tuukan astma on pahimmillaan aina tähän aikaan vuodesta. Joka talvi sama juttu, mies yskii ja vinkuu. Tautia on tutkittu ja hoidettu vaikka miten ja minkälaisilla konsteilla ruokavalioista lääkkeisiin ja aina vaan yskittää. Nyt perjantaina Tuukka yhtäkkiä sanoi, että hän on tutkinut oloaan jahäntä yskittää aina puhumisen jälkeen, joten hän kokeilee olla puhumatta. Ihan tuosta vain, naps, ja sitten hän todella lakkasi puhumasta.

Kaksi päivää. Kokonaista kaksi päivää minun mieheni, jonka kanssa yleensä viikonloput kuluvat loputtoman puhumisen parissa, muuttui täysinnmykäksi. Normaalisti siis Tuukka on lähinnä se joka puhuu enemmän, tai ainakin tuo puheenaiheita keskusteluun ja minä sitten koitan pysyä perässä. (Ja nyt moni Tuukkaa vähemmän tunteva ajattelee että sehän on hiljainen tyyppi, ja enemmän tuntevia naurattaa.)

Ai miten meni viikonloppu? Seuratessa yhden miehen pantomiimia ja yrittäessä saada selvän liian nopeasti kirjoitetuista tekstiviesteistä sekä kaiken maailman kirjekuorien kulmiin tuhrustetuista harakanvarpaista, joita ainakin tämä mykkä(koululainen) kutsunee kirjoitukseksi. Eli on ollut hiljaista ja samalla aika vapauttavaakin. Viikonloppu ilman lopuutomia elokuva-analyysejä tai ilman ainuttakaan kiukuttelua Suomen valtion poliittisesta tilasta on virkistävää vaihtelua ja lasten mielestä tämä iskän hiljaisuus on ollut ihan paras pantomiimileikki ikinä.

Ja saihan sen Tuukkakin suun vuoron, välillisesti minun kauttani. Sunnuntaina aamulla ennen kun nousimme ylös katselin mykkää miestäni ja puin sanoiksi hänen silmistään taitavasti lukemani viestit. Ne viestivät rakkaudesta hänen superviehättävää vaimoaan kohtaan ja kerroin kaiken sen mitä hän nyt minulle sanoisi jos vain voisi. Puhe oli pitkä ja yllätyksellisesti todella imelä. Minä olin otettu ja Tuukkaa nauratti häiritsevän paljon. Oli pakko lopettaa ajoissa ettei häntä alkaisi yskittämään.