Miten kestää muiden satokuvat, kun oma kasvimaa on tyhjä?

Olette varmaan panneet merkille että minulta ei ole tullut yhtään puutarha-aiheista päivitystä saatikka postausta, koska ei ole mitään mistä postata Päätin keväällä pistää puutarhaharrastukseni tauolle. En ostanutkaan siemeniä, en multaa, en kalkkia, en mitään. Minusta on jo pitkään tuntunut että en ole kovin hyvä kotipuutarhuri. Harrastus vie rahaa, aikaa, vielä enemmän aikaa ja hermoja, ja tuloksena on lapsille vähän herneitä ja kurkkuja, muutama rivi perunoita mitkä meinaavat unohtua maahan, puoliksi kypsyneitä tomaatteja, muutama onnistunut basilikapehko ja hirveä määrä kesäkurpitsoita. Sama juttu joka ikinen vuosi.

Kotieläinpiha on vallannut meidän kesämme, joten kun se menee illalla kiinni, on ollut aika kiva pitää illat mahd vapaana. Totuin nopeasti tänä kesänä siihen että minulla ei olekaan sitä “vielä pitää kitkeä tai kastella” taakkaa. Kasvatin isoa basilikapuskaa keittiön ikkunalla, ja kitkin muutaman kerran perennapenkit, siinä kaikki. Olin päätökseen tyytyväinen, huomasin kasvikset ovat kesällä yllättävän edullisia!

Sitten alkoi tämä satokausi ja kateus iski. Olen seurannut somessa sekavin tuntein ystävieni kauniita, varejä hehkuvia kuvia kotikasvimaiden sadoista, #omastamaasta #omaasatoa. Arggh. Hassu tunne, joku sellainen asia minkä olet ajatellut että se kuuluu omaan elämääsi ja päästät siitä, järkisyistä irti, etkä kaipaa sitä kunnes näet että muut ovat jaksaneet. Harvoin olen kateellinen mutta nyt olen. Ehkä ensi vuonna siis taas…

Tässä ruokakaupassa juoksemisen lomassa kiinnitin huomiota että Kotieläinpihan mökin puutarhassa kesän ajan kasvaneet luumut ja kriikunat ovat kypsyneet. Luojan kiitos luumupuut 4 vuoden odottelun jälkeen ovat edes tänä vuonna onnistuneet. Etenkin Torsti joka on ihan pienestä asti rakastanut luumuja, on ollut näistä innoissaan. Aiemmin Torsti sanoi niitä muumuiksi, mutta nyt ne ovat jo ihan luumuja ja kriikunoita, jotain kuitenkin #omastamaasta.