Minä ja mötikkä: Aluemestarit

Suomenhevonen täyttää tänä vuonna 110 vuotta ja sanotaan tuosta usein varsin jääräpäisestä otuksesta mitä tahansa, niin minuun ne kyllä kolahtavat. Toki pidän varauksetta kaikista muistakin hevosroduista, mutta on myös hienoa että meillä on oma, jalostettu hevosrotumme joka on monipuolinen ja kestävä hevonen. Minun ratsuni, musta Kantri Romeo tosin on taaskin ollut kesän enemmän tai vähemmän telakalla, sillä tuppaa tulla, oikean urheilijan tapaan, tuosta urheilusta aina välillä rasitusvammoja ja nyt ne osuivat kesälle. Sinänsä harmi, koska kesällä on eniten kisoja, mutta toisaalta ei nyt kauhea harmi, koska vaivat ovat lieviä ja hoidettavissa. Lisäksi kotieläinpiha vei kyllä kesästä niin paljon aikaa, että eipä siinä olisi kummempia ehtinyt kisata. Koko kesän kuitenkin ratsastin sitä ja sain pidettyä edes jotenkin sen kuntoa yllä, vaikka välillä treenattiin muutamia viikkoja ainoastaan käynnissä.

Nyt hevonen on kunnossa. Kauden päätavoitteeseen, eli Suomenhevosten Kuninkaallisiin Ypäjälle en ihan ehtinyt. Meni eläinlääkärin tarkastusten kanssa liian tiukille, enkä ehtinyt ilmoittautua. Mutta nyt, muutamien hyvien hyppytreenien jälkeen päätin viime viikonloppuna lähteä riskillä Savonlinnaan aluemestaruuksiin. Suomenhevosten alue-estemestaruus ratkotaan 90 cm korkuisilla esteillä ja lisäksi on sen puhtaasti hypänneille on korotettu 100 cm uusinta. Molemmat radat menivät puhtaasti,  Romeo oli vähän turhankin innoissaan, mutta osuttiin tolppien väliin kuitenkin ja kannatti lähteä reissuun: Me ollaan nyt Kaakkois-Suomen suomenhevosten esteratsastuksen aluemestareita.

Laitoin kotimatkalla Tuukalle viestin: "Kutsu mua Mestariksi". Tuukka vastasi: "Kyllä korkeutenne". Hölmöä fiilstelyä, mutta aika monen ei niin onnistuneen kisareissun jälkeen on kieltämättä kiva välillä onnistua. Ja kyllä, tuo jääräpäinen musta mötikkä mikä rynnii, kaahaa, jää välillä hitaaksi, säikkyy yhtäkkiä ihan herkkiksenä tuulista ilmaa, sekä pudottaa tai kaataa välillä kotikentällä estetreeneissä KAIKEN mitä kentällä vain kaadettavissa on, nyt ryhdistäytyi. Se päätti olla minulle mieleksi ja pisti parastaan. Juuri sellainen on parhaimmillaan suomenhevonen.

Kuvat: Elisa Karvonen