Marttlan salissa

Rakastuin viikonloppuna uudelleen Marttilan saliin. Olemme tänä talvena energiansäästösyistä pitäneet salin pääosin kylmänä, mutta kevätauringon alkaessa lämmittää salia, mekin innostuimme. Viikonloppuna sali oli täysillä käytössä ja minä en vain voinut lopettaa fiilistelemistä. Valo, lämpö ja meille rakas, mutta aina niin keskeneräinen sisustus sai minut muistelemaan menneitä.

Muuttaessamme Marttilaan sali oli  yhtä kuin kaksi huonetta. Poistimme heti ensimmäisinä remonttipäivinä molemmista huoneista ensin muovimatot lattiasta. Kun irrotimme huoneiden välissä olevasta seinästä lastulevyjä, niiden alta löytyi luultavasti 60-luvulla asennetut isot vaneriliukuovet. Ovet upposivat avattaessa seinän sisään ja kun otimme ovet irti, huoneiden välissä olevan seinän aukko olikin valtava. Iso yhtenäinen tila miellytti meitä niin, että aukon sulkeminen ei tullut enää kysymykseen. Näin syntyi sali, Marttilan suurin huone. Sali on paitsi olohuone ja tilaa hengittää, myös juhlien ykköspaikka, lasten juoksuareena ja kissojen piilopaikka Torstilta.

Salissa on kaksi kaakeliuunia, Tuukan poikamiesboksin vanha sohva, isältä ja siskolta saadut eripariset nojatuolit, korea astiakaappi, Äidin ja isän vanha peilipiironki, Irja-mummin kello, piano, kirpputorilta haalittuja tuoleja sekä vähän liian iso ruokapöytä. Löysimme pöydän rungon antiikkiliikkeestä. Pyysimme heitä tekemään meille siitä ison ruokapöydän, mitä voi halutessaan jatkaa todella isoksi. Sovittiin hinnasta, mikä oli todella edullinen ja jäimme odottelemaan. Eräänä päivänä antiikkiliikkeen miehet soittivat että matkalla ollaan, emmekä me olleet kotona. Sanoin puhelimessa että viekää sinne saliin vain, se kun oli sitä aikaa ettei ovissa ollut vielä lukkoja. Mies kertoi puhelimessa että pöydän kunnostaminen ja valmistus oli puuseppien mukaan ”kolme kertaa isompi homma” kun mitä olivat ensin ajatelleet, mutta silti hinta pysyi samana. Tulimme Tuukan kanssa kotiin ja pöytä oli tosi hieno, mutta aivan valtava. Miehet olivat unohtaneet, että pöydän piti olla suurennettavissa, ei automaattisesti suuri. Emme koskaan kehdanneet valittaa ja niinpä salissamme komeilee vuodesta toiseen lähes kuusimetrinen ruokapöytä.

Loppuun vielä pari kuvaa salin nurkista 10 vuoden takaa, kun kävelimme sisään ensimmäisen kerran.