Kumpi teillä siivoaa paremmin?

Koska tämän talon isäntäparin keskustelut ovat pyörineet jo muutaman päivän lähinnä sellaisten analyysien ympärillä, että kuinka toisistamme erilaisia (parempia) siivoajia me olemme, uskon että pian kolme viikkoa jatkunut loma on ollut aidosti rentouttava. Ei silti, nämä persoonallisuuserot ovat aidosti ihan kiinnostava aihe, mutta niistä keskusteleminen on silti vaikeaa, koska ainakin minä kuulen niissä liikaa negatiivisia sävyjä, kun ne tulvat aviomiehen suusta. Sitten kimpaannun, väitän takaisin ja monen kahvikupillisen jälkeen summaan pitkän keskustelun omasta mielestäni viiltävään analyysiin meidän kahden siivousluonne-eroista. Vasta myöhemmin huomaan, että oma nerokas tulkintani lähes täsmälleen sama analyysi, millä Tuukka 2 tuntia sitten keskustelun aloitti, mutta itse analysoituna se ei enää ärsytäkään.

Nyt teitä tietenkin kiinnostaa mitkä ne meidän siivoustapojen erot sitten ovat:

Tuukalle on tärkeää, että tavarat ovat paikoillaan. Pölypallo nurkassa tai leivänmurut pöydällä eivät niinkään haittaa. Minulla taas toisinpäin. Se, että pöydässä on kahvikuppeja, ei haittaa, mutta jos pöydän pinnassa on jotain läikkiä, ne pitää pyyhkiä heti. Tuukka sietää likaa, muttei epäjärjestystä, minä siedän sotkun mutta puhdasta pitää olla.

Esimerkki: Tänään minun oli pakko imuroida salin sohvaryhmän alla oleva villamatto, koska sen pinnassa oli koirankarvaa ja muuta röhnää. Imuroin tarkkaan ja hartaasti, lopuksi koko alakerran. Vähän ajan kuluttua Tuukka mutisee ja raahaa suurieleisesti pölynimuria komeroon. “Tää on Olga just täydellinen esimerkki sun siisteysajattelusta, sä jätit tän imurin keskelle eteisen lattiaa”.

Tosiasiassa syy oli se että vesisäiliöisen imurin tyhjentäminen on aika ällöä hommaa ja minä pokkana ajattelin että Tuukan “osuus” siivoamisesta vois olla sen tyhjentäminen. Ja sitten se asia vain unohtui. Mutta totta sekin, että ei se imurin vieminen ollut enää minulle tärkeää, koska se matto oli puhdas eikä nurkissa ollut pölyä.

Vuosi 2017 on alkanut osaltani selkäkivuilla (en tiedä johtuuko liikalomailusta vai mistä), tolkuttomalla elokuvien katselulla, herkkujen syömisellä, ja koko perheen yhteisellä pitkällä lomalla, joka päättyy nyt maanantaina. Arki on kyllä tervetullut, ihanaa kirjoittaa tänne, ihanaa kun pakkanen kohta laskee ja kyllä se selkäkipukin helpottaa. Olen jotenkin intoa täynnä tästä alkavasta vuodesta. Kaikki on hyvin, lapset on ihania ja Tuukan analyysitkin ihan osuvia. Täytän nyt tammikuussa 39 vuotta, viimeinen vuosi kolmenkympin puolella, olkoon se siis mahtava, teille ja meille.