Joulun lelulehti tuli, eli elämä (ja joulu) voittaa!

Aina elämä ei ole ihanaa. Kuten edellisessäkin postauksessa kerroin, haasteet työelämän puolella ovat olleet kyllä oikeasti aika lannistavia. Ajattelin että tämä synkistely olisi viikossa ohi, mutta yllättävän paljon asia edelleen minua painaa. Ei pelkästään se, että kokee itse tehneensä elokuvan suhteen virhearvioita, mutta sen lisäksi myös se, että lehdissä kirjoitellaan kaikenlaista. Toki kirjoitukset ovat enemmän Tuukasta, mutta kyllä ne minuunkin osuvat. Lamaannus, se voisi olla ehkä tätä olotilaa kuvaavin sana. Täällä nyt rämmitään ylös ja eteenpäin. Olen aina yrittänyt ajatella julkisuudesta kevyesti, ettei se todellisuudessa ole mitenkään kosketuksissa meidän normaaliin elämään. Nyt se on ensimmäisen kerran osunut sinne asti.

Tämä menee ohi, tiedän sen. Olen myös suunnannut katsetta uusia näyttelijänhommia kohti, jotten jää paikalleni siinäkään työssä. Se on ainoa ammattini mihin olen saanut oikein koulutuksen, en halua kadottaa sitä. Ei vain ole helppo löytää takaisin vapaiden näyttelijäntöiden äärelle 3 lapsen ja tuottajan töiden jälkeen. Mutta uskon että edessä on vielä paljon hyvää ja uutta silläkin saralla.

Ja jos joku pitää kiinni arjessa lasten lisäksi, niin eläimet. Kaivoin viikonloppuna hevosen tallista (Ukolla olikin vähän pidempi syysloma tässä elokuvan ensi-illan ympärillä…) ja ratsastus palautti heti elämäni perusasioita kohdalleen. Heti tuli parempi mieli ja tein suunnitelmaa tulevan talven treeneistä. Elokuvia tulee ja menee, mutta hevoshulluus on asia mikä ei katoa minusta koskaan.

Ja hei, mikä tärkeintä: joulun LELULEHTI tuli. Torsti luki sitä koko illan ja meni lopuksi nukkumaan tämä vuoden odotetuin lehti kainalossaan. En ole vielä virittänyt valoja tai muuten aloittanut joulun odotusta,  mutta kyllä minua heti alkoi kutkuttamaan kaikki joulujutut, eihän siihen nyt niin kauaa enää ole. Onneksi on sellainen juhla kun joulu, muuten aina näin syksyisin tuleva pimeä ja kylmä talvi tuntuisi paljon raskaammalta.