Kotirotan kuulumisia

Syksyn pimeys tai mikä lie on saanut minut taas jämähtämään. Minulla on nyt sellainen tunne, että teen kaiken vähän hitaammin kun kesäaikaan. Kaikki tekeminen jää kesken, huomaan että aloitan kokoajan uutta, enkä vie edellistä loppuun. Tuntuu että olen aina vain kotona ja kuitenkin kokoajan on kohta meno jonnekin niin, ettei ehdi tehdä mitään kotona. Puuh.

Tämä on tuttu tunne. Tämä kotirotta hakeutuu muiden jyrsijöiden tapaan sisätiloihin kun kylmenee. Puiden kanto, uunien lämmitys, lasten pukeminen ja muut syksyn tunnusmerkit luultavasti ovat ne mitkä hidastavat. Ja mukavuudenhalu. Sisälle olisi niin helppo jäädä. Ja kun saan itseni ulos, en osaa edelleenkään pukea tarpeeksi. Olen tullut joka aamutallilta kädet umpijäässä koska uskon että ny mitään hanskoja siellä vielä tartte. Ihan äkkiä vain käyn. Tänäkin aamuna eksyin tallilta kasvimaalle ja siellä minä kiskoin tunnottomilla käsillä nokkosenjuuria penkistä kun piti vain hakea viimeiset palsternakat maasta.

Jos minä olen jumittanut niin Tuukka onkin sitten oikein irrotellut. Isäntä kävi Baarissa! Absolutistina ja muusikko-uran jättäneenä hän on todella harvinainen näky minkäänlaisessa yöelämässä. Lauantaina hän sitten yhtäkkiä seisoi basso kädessä eteisessä, intopinkeänä lähdössä kaverin synttäreille Tampereelle soittamaan. Otin oikein kuvan muistoksi. Olin itse päättänyt jäädä lasten kanssa kotiin, Torstin imetys ja kaikki, liian hankalaa. Kun Tuukka tuli yöllä kotiin ja kertoili miten mukavaa oli ollut, oikein harmitti etten lähtenytkään. Niin tyypillinen kotirotan reaktio.

Löysin vanhan syksyisen kranssin komerosta. Pistin sen oveen lintujen (!) ja Hilman (!) revittäväksi ja mietin että onneksi  siihen tulee seuraavaksi jo havukranssi. Olen jo joulun odotuksen tarpeessa.