Koti Plakuplaulalle

Isäni tekemä lapsuuteni nukkekoti kaivettiin tänään aitasta päivänvaloon, kun tytöt halusivat Monster High-nukeille kodin. Nyt ei enää kiinnosta My little point, ei Barbiet eikä Pet shopit. Monsterit ovat pop. Aluksi suhtauduin näihin erilaisten klassikkohirviöiden nukketyttäriin hyvin varautuneesti, mutta nyt Clawdeen Wolf, eli ihmissuden tytär, Draculaura, Draculan tytär (Hilman lausumana: Plakuplaula) ja Frankie Stein, Frankestainin tytär, ovat perheessämme arkipäivää.

Tämä nukkekoti on ollut minulle olemassa oikeastaan aina, koska olen ollut niin pieni kun isä on sen tehnyt. Se on valtava kolmikerroksinen hirsitalo ja mina yksinkertaisesti rakastan sitä. Meillä siellä asui ihmisen vaatteisiin puettuja leikkihiiriä ja entisen naapurimme, Marjan itse tekemiä pieniä nukkeja. Nyt Monsterit tulivat taloon ja talo sai lattiaansa pinkkiä, vanhasta messumatosta leikattua “kokolattiamattoa”. Kestän tämän, aika muuttuu, enkä aio olla kalkkis. Kunhan nukkekotia ei maalata eikä muutenkaan tärvellä.

Nukkekodin portaissa on oudon näköistä kuivunutta töhnää. Se on tomaattipyrettä, millä yritin maalata portaita kutakuinkin 30 vuotta sitten. Nyt portaatkin saivat uuden pinkin mattopinnan, mutta tomaattipyre sai jäädä sinne alle, kertokoon tytöt sitten tarinaa omille lapsille eteenpäin.  Hilmalla on ihan älytön askarteluvaihe päällä, jatkuvasti pitäisi olla liimaamassa ja leikkaamassa jotain “'Plakuplaulalle”. Nyt sitten tehtiin pahvimukeista Draculan tyttärelle jakkaroita. Jälleen kerran nostan kädet ilmaan askartelun suhteen, ei ole minun juttuni, mutta mitäpä en Plakuplaulan eteen tekisi.