Koiranpentu, viimeinkin!

Siitä on aikalailla vuosi kun dalmatialaisemme Dedo kuoli. Heti perään vuodenvaihteessa menetimme toisen vanhuskoiramme, bordercollie Locon. Taloon jäi vain nuori sekarotuinen Tara ja koko perhe suri sydämet riekaleina. Lapset eivät olleet koskaan asuneet tässä talossa ilman noita kahta perheenjäsentä ja niistä puhuminen tuo kyyneleet silmiin edelleen.

Pitkään uudesta pennusta ei edes puhuttu. Annoimme Taran ottaa paikan perheen ainoana koirana ja sulattelimme asiaa. Joskus kesällä minä sanoin ääneen, että haluan uuden dalmatialaisen. Hilma sanoi heti että ei, tulee liikaa Dedo mieleen. Dedo oli hänen sielunkumppaninsa. Ehkä sitten joskus, mietitiin yhdessä.

Ajatus pennusta palasi joululahjoja mietittäessä ja Tuukkakin oli sitä mieltä että uusi koira voisi olla kiva, paitsi meille, myös Taralle. Dalmatialainen rotuna nousi taas pintaan, sillä vaikka ne ovat vähän röyhkeitä, loputtoman ahneita ja aina iholla, Dedo oli myös kiltein ja pitkäpinnaisin koira mitä olen koskaan tavannut. Kaipasin lämmittävää sohvaperunaa takaisin elämäämme. Viis siitä, että sitä pientä lyhyttä valkoista karvaa on kohta taas kaikkialla, otetaan dalmatialainen!

Tuukka ehdotti että yllätetään lapset koiralla. Kyselin koiraa vielä syntymättömästä pentueesta kasvattajalta ja ilmoitin halukkuudestamme ostaa yksi narttupentu. Kun pentue syntyi, Kävimme katsomassa sitä salaa lapsilta. Kun tulimme katsomasta pentua Hilma tokaisi illalla että “Otetaan dalmatialaisen pentu, mä haluan nyt, vaikka Dedo…” Tyttö katsoi minua anovasti silmät kosteana. Esitin huoletonta, katsoin pois ja sanoin “Ehkä keväällä sitten.”

Eilen odotus ja kärvistely päättyi. Tallityttömme Emmi toi lapset koulusta ja eskarista kotiin. Haimme Tuukan kanssa koiranpennun ja minä odotin pikkuisen kanssa autossa, kun Tuukka esitti normaalia ja kasasi lapset keittiöön kotitöihin. Minä menin viereiseen huoneeseen pennun kanssa. Tuukka käski lapset sinne “siivoamaan” ja sohvalla olikin pieni Dalmatialainen minun sylissäni. Lapset olivat hämmentyneitä ja liikuttuneita. Pentu käyttäytyi ihanasti juuri niinkuin uuden pikkuisen pitääkin. Sen nimeksi tuli Tippa. Muut toipuivat liikutuksestaan muutamalla onnenkyyneleellä, Hilma istui koko illan koira sylissään ja itki onnesta.