Kauhusynttärit

Ihailen ihmisiä jotka järjestävät lasten synttärijuhlia niin, että kaikki on ihan valmista kun vieraat saapuvat. Meillä on aina joku vielä kesken. Kahvi tippuu vielä, pikkulusikat puuttuvat ja  synttärisankarin hiukset ovat harjaamatta. Aina koen aloittavani järjestelyt ajoissa, kakkupohjan teen jo edellisenä päivänä jne, mutta silti itse juhlapäivä on hätäinen. Esikoisemme Helgan syntymäpäiväjuhlia juhlittiin tiistaina. Nyt ennakoimme tätä kiirettä järjestämällä juhlat alkamaan vasta klo 17. Mutta koska päivänsankari oli toivonut, Monster High –nukkejen innoittamana juhliin kauhuteemaa, meni koko päivä kauhusuunnitelmia tehdessä. 

Rakensimme Tuukan ja Emman (tallityöntekijäni) kanssa tallin ylisille heinäpaaleista mutkikkaan kujan, jonne virittelimme sitten kauhukävelyspektaakkelin. Oli muovitorakoita, Matoja (=kasteltua matonkudetta) labyrintin lattialla, jännää musaa ja ääniefektejä, iso hämähäkki ja ruumisnukke. Minä pelkäsin koko ajan että kauhukävelystä tulee liian jännä, ja Tuukka puolestaan kantoi  tietenkin huolta, ettei kukaan kuitenkaan pelkää tarpeeksi. Hän olisi halunnut mennä vielä jännittävyyden takaamiseksi kujan varrelle säikyttelemään, mutta en antanut. Lopputulos oli sopiva: Lapsia jännitti mutta kukaan ei järkyttynyt. Lähes kaikki uskalsivat osallistua ja kaikki menivät myös uudestaan. Myös moni aikuinen uskalsi, eikä tietääkseni traumatisoitunut.

Muutama tunti ennen juhlia kauhukävely oli viimein valmis, tarjoilut puolitiessään ja puutarhan nurmikkokin vielä ajamatta. Minä nimittäin vaadin puutarhajuhlia koska aurinko paistoi (totta, en huijaa!), joten koko synttärit piti vielä kantaa pihalle.  Kaikki jäi taas tutusti viimetippaan, mutta onnistuimmepas. Syytän pokkana ainaisesta synttärikiireestä kyllä lapsia. Yritä nyt siinä täyttää kakkua kun tyypit käyvät viiden minuutin välein kysymässä yksityiskohtaisia selontekoja ajan kulumisesta ja vieraiden saapumisesta – ei ainakaan nopeuttava tekijä.

Mutta Helga, ihana neiti 7v. Tuo ikä kun on vielä pieni, mutta jo vähän tulossa isoksi. Se riipaiseva halu olla jotakin, saada ystäviä, löytää itselle omat ympyrät. Kuinka ne isompien tyttöjen jutut kiinnostavat enemmän ja kuinka sitä pettyy tajutessaan että onkin vielä aika pieni, eikä mahdukaan vielä ihan joka joukkoon. Helga oli saanut serkuilta hiuksiinsa ihanaa pinkkiä naamiais-hiusväriä. Katsoin tyttöäni ja koitin tajuta, että tuo ihminen tuossa on se sama vauva, joka muutti elämääni 7v. sitten. Niin tuttu ja silti jo hassusti vähän vieras, koska hän kasvaa joka vuosi minusta poispäin. Olkoon elämäni jokainen sekunti taas vähän hitaampi. Onnea rakas Helga.