Jojolaihduttaja

Kun kyse on painonhallinnasta, ei ole helppoa olla shetlanninponi. Pieni paksu ponimme Pette, oikealta nimeltään Peter pan, on meidän tilan virallinen jojolaihduttaja ja ehdottomasti tehokkain rehunkäyttäjä. Kesän vihreiden keskellä aloin vähitelleen ahdistumaan Petten jatkuvasti enemmän jumppapalloa muistuttavasta mahasta. Se alkoi olla kiukkuinen ja liikuntahaluton lasten ratsastuksissa, joten heräsin pakotin sen laihdutuskuurille. Tämä kuuri oli yksinkertainen: rajoitin sen syömistä. Ponit syövät yllättävän vähän. Sitä ei oikein tajua miten paljon niukempi niiden tarvittava ruokamäärä on kun vertaa isoihin hevosiin. Siksi ainakin minä helposti yliruokin niitä.

Jokaisen tosilaihduttajan tukena on ystävä joka laihduttaa seuran vuoksi. Tämä tyyppi ei ehkä ole ihan yhtä motivoitunut, mutta laihtuu mukana jo pelkästä myötäelämisestä. Kingo-aasi joutui siis niukkaruokaiseen laihdutustarhaan petten kaveriksi. Tarhassa oli ruohoa, mutta huonommin kun muualla ja lisäksi kaveruksille tarjoiltiin maltillisesti kuivaa heinää. Kingo ei tosin tarvinnut niin paljoa laihtua, joten se pääsi aina välillä pihalle aidan toiselle puolelle, jotta sen paino ei laskisi liikaa. 

Kesä kului ja kaksikko kotiutui uuteen tarhaan ja tottui ruokavalioon. Yhtenä päivänä lapset juoksivat minun luokseni sellaisella kiireellä että epäilin heti että jotain vakavaa on sattunut. ”Äiti, tuu kattoo mitä Pette-ponille on tapahtunut!” Juoksin perässä. ”Kato, se on laihtunut!” Kuuri tehosi, ponista alkoi tulla taas ponin näköinen. Tuntui että se oli itsekin hyväntuulisempi. Kun kaksikon päästi välillä pihaan irti ja herkuttelemaan, ne todella pinkoivat ympäriinsä niin onnellisena että olisivat hyvin sopineet minkä tahansa laihdutustuotteen mainokseen.

Tänään huomasimme Emman kanssa että sekä ponia että aasia ei näkynyt missään. Niiden tarhan takaosasta lähtee portti metsätarhaan, missä on pitkä  rehevä heinä. Portti oli raollaan ja kaksikko oli livahtanut siitä metsän puolelle herkuttelemaan. Haimme äsken Helgan kanssa karkulaiset takaisin. Katsoin Petten massua. Portti on ilmeisesti ollut vähän pidemmän aikaa raollaan. Ties kuinka kauan kaverukset olivat käyneet salaa siellä ahtamassa tuoretta rehevää ruohoa, rajattomasti. Palaamme siis alkuun. Kun kyse on painonhallinnasta, ei ole helppoa olla shetlanninponi.