Jääräpään projekti

Herään muutaman kerran yössä siihen että kädet puutuu. Näin käy aina kun teen paljon käsillä jotakin. Kotieläinpihaprojekti etenee, olen ihan fiiliksissä, ja työ ei taaskaan tunnu työltä, paitsi jäsenissä illalla kun oikaisee itsensä sohvalle. Lapset ovat olleet mukana työmaalla. Se hidastaa vähän, mutta on niistä toisinaan apuakin. Siellä ne keräävät keppejä ja pieniä kiviä, leikkivät ja taas haluavat auttaa. Enimmäkseen he kyllä istuvat juuri saapuneiden pikkulampaiden tarhassa tai istuvat reteästi mönkijän kyydissä, samalla kun minä ajan sillä tavaraa edes takaksin pitkin työmaata.

Olen aina haaveillut tällaisesta projektista. En ehkä siitä, että saisin kiskoa kilometritolkulla vanhaa piikkilankaa Iitin pusikoista, mutta että saisi rakentaa jonkun ison kokonaisuuden, ja tehdä siitä juuri sellaisen kun itse haluaa. Ja mikä parasta, tämä liittyy vielä eläimiin, joten monet toiveeni täyttyy tässä kyllä kerralla. Ennen kun rakentaminen alkoi, ajattelin että haen projektille jotain EU-mitä lie – hienoa hankerahoitusta. Kävin asiasta juttusilla muutaman eri tahon kanssa ja masennuin. Päätin tehdä paljon itse töitä, käyttää kaikki mahdolliset säästöni ja tehdä sen mihin rahat riittävät, koska en jaksanut hakuprosessia, enkä halunnut ottaa lainaa. Hassua että kun ottaa lainaa, saa luultavasti hankerahaa, mutta jos on säästöjä, ei saa, koska silloin katsotaan että hakijalla on jo rahaa. Jotenkin epäreilua, etenkin kuin sitä lainaa kuulemma ei tarvitse välttämättä nostaa. Eli olisi kai pitänyt hakea laina mitä ei aio nostaa, eli vähän niin kuin huijata, ja sitten hakea sitä lainalupausta vasten rahoitusta. No en hakenut. Sanoinkin Tuukalle, että kun Kotieläinpiha on valmis, ruuvaan mökin seinään laatan, jossa lukee että tätä hanketta ei ole tukenut kukaan tai mikään taho, ihan itte jääräpäänä tein.

Tai ehkä siihen pitäisi lisätä että Tuukka tukee. Tyyppi kun on niin fiiliksissä joka ilta kun tulee töistä. Meille on jo tullut tavaksi että kun Tuukka tulee kotiin, käydään kierroksella työmaalla katsastamassa mitä olemme päivän aikana saaneet aikaan. Ja itse asiassa lapsetkin tukevat. Ne ymmärtävät että minulla on kiire, ja keksivät leikkejä keskenään. Hilma sanoi muutama päivä sitten että minä olen kuulemma mahtava. Kysyin että miksi? Kuulemma siksi, että hän ei tunne ketään toista äitiä joka rakentaisi kotieläinpihaa niin kuin minä.

Ja olisi siinä kyltissä varmaan ystäväni Tessankin nimi. Tessa on käynyt monta kertaa työmaalla kannustamassa minua ja viimeksi hän sanoi: Tää alkaa Olga olla Korkeasaareen verrattava matkailukohde. Nauratti, mutta olin silti tosi ylpeä.