Hyvää isänpäivää Imppa!

Olen ollut isän tyttö niin kauan kun muistan. Isäni on minun sankarini ja edelleenkin se ihminen, joka minun mielestäni tietää vastauksen aikalailla

kaikkiin kysymyksiin. Olemme sisarusteni kanssa lapsesta asti kutsuneet isääni (oikealta nimeltään Ilpo) nimellä Imppa, eli hän ei ole koskaan ollut iskä tai isi, vaan aina Imppa.

Imppa on hauska, nopealiikkeinen pitkä mies, joka osaa olla sekä huippusosiaalinen että ujo samaan aikaan, Hän innostuu helposti, osaa ottaa asiat kevyesti ja pääsee vaikeistakin asioista yli positiivisen luonteensa ansiosta. En ole koskaan huomannut että hän olisi katkeroitunut, vihannut ketään tai halunnut kenellekään pahaa.

Imppa on hahmo jota lapseni tietenkin rakastavat. Imppa on aina rakastanut kaikkia pelejä ja pelaamista ja ottaa ne tietenkin myös melko tosissaan. Jo silloin kun lapset olivat ihan pieniä, hän hakkasi ne surutta Kimblessä ja Afrikan tähdessä, iloitsi voitostaan ja perusteli riemunsa “lapsen pitää oppia häviämään” –kommentilla. Lapset ovat myös yhtä mieltä siitä että Imppa ei ole iäkäs eikä ainakaan vanha kuten tavallisesti ukit ovat, ”Imppa on vaan….Imppa!”

Edesmennyt äitini oli perheen pää. Kun olimme siskojen kanssa pieniä, Imppa teki tutkimustyötä kotona ja hoiti meitä päivät. Imppa teki perheen ruoat ja pesi pyykit. Imppa teki maailman parasta makaronilaatikkoa, paistoi mahtavia korvapuusteja  sekä kovakuorisia sämpylöitä, mitä äiti kutsui leikkisästi pesäpalloiksi. Imppa opetti minulle  myös kaiken sen, mitä tiedän maalla asumisesta ja eläinten hoidosta. Toki hänkin luki ne ensin jostain kirjasta, Korson pojalle moni asia oli Nurmeksessa uutta. Joka tapauksessa eläimet ja maatila oli se asia mikä sitoi minut niin vahvasti isääni jo lapsena. Meillä kahdella oli pihalla yhteistä hommaa, ja sitä riitti.

Äidin kuoltua Imppa toipui surusta omaan tapaansa nopeasti. Rankat vuodet omaishoitajana lannistivat Impan elämäniloa hetkeksi. Muistan meidän kahden pitkän keskustelun, missä houkuttelin häntä tapaamaan uusia ihmisiä ja jatkamaan elämää.  Hän tarttui tuumasta toimeen, muutti Helsinkiin ja elää nyt hämmästyttävän vauhdikasta, kultturellia ja matkustelevaa eläkeläiselämää uuden rakkautensa kanssa.

Tuukan tuleminen elämääni on helpottanut irtautumistani isästäni ja olen ollut monella tapaa onnekas. Minulla on nyt oma ydinperhe, jossa Impan rooli on olla reunalla olemassa oleva tuki, lasten pelikaveri, ja se minun oma tietopankki ja turva jolle voi aina soittaa. Kun olin teini-ikäinen, Imppa joskus sanoi minulle ajattelevansa lasten kasvatuksesta vähän samalla tavalla kuin eläimet tekevät. ”Että niitä hoidetaan niin pirusti kun ne ovat pieniä ja avuttomia ja tehdään se mahdollisimman hyvin. Ja sitten kun ne ovat valmiita omaan elämään, annetaan niiden mennä. On vain toivottava että oppi on mennyt perille ja ne pärjäävät.”

Hyvin mä pärjään. Hyvää isänpäivää rakas Imppa!