Heppajuttuja

 Ajattelin pitkästä aikaa kirjoittaa muutaman sanan ratsastuksesta. Täälläkin mainitsemani kilpaurani on jymähtänyt paikoilleen, koska en yksinkertaisesti ole ehtinyt kisoihin. Kotona olen kyllä hypännyt Elhon kanssa jonkin verran ja kävin muutama viikko sitten Sanna Backlundin valmennuksessa ja tykkäsin kovasti. Jouduttiin puolivahingossa vähän aikaisempia hyppyjämme korkeampaan ryhmään, mutta oli hauska päästä kokeilemaan korkeampia esteitä turvallisesti asiantuntevan ihmisen valvonnassa. Ja helpostihan Elho niiden yli pääsi vaikka estekorkeus oli reippaasti metrin paremmalla puolen. Viikon päästä olisin mahdollisesti menossa Harjuun maastoestevalmennukseen, katsotaan saanko aikataulut sopimaan. On niin paljon helpompaa mennä vain kotitallille, valjastaa heppa ja käydä takapihan kentällä ratsastamassa, kun kuljettaa heppa jonnekin ratsastettavaksi tai kisattavaksi. Silti aion edelleen vielä kisaamista jatkaa, Challenge Häme -sarjan 2. Osakilpailu oli silloin kun olin Afrikassa ja 3. osakilpailu olisi nyt 21.pvä Lahdessa, mutta silloin on Helgan 3v. syntymäpäivä ja on sanomattakin selvää että äiti ei silloin lähde yhtään mihinkään hyppimään.
Tätä lukiessa kuulostaa siltä että kun ratsastan, hypin aina esteitä. Näin ei kyllä ole, olen pitänyt kiinni sellaisesta kaavasta että hypin maksimissaan 1-2 krt viikossa, talvella en sitäkään. Lopun aikaa sitten mennään koulua tai maastoillaan.

Tajusin yksi ilta ratsastaessani Elholla, miksi ratsastus on minusta niin hieno harrastus. Kun omaan hevoseen kiintyy, siitä tulee ystävä jonka kunnosta ja hyvinvoinnista haluaa huolehtia. Niinpä minua kannustaa ratsastukseen kolme asiaa: Oma halu liikkua ja edistyä, hevosen tarve liikkua ja kehittyä ja kolmantena – Koska sitä harrastetaan aina kahdestaan, siis minä ja hevonen. Ihan sama idea, että on hauskempaa lähteä sauvakävelylle kaverin kanssa kun yksin. Siellä me sitten Elhon kanssa köpöteltiin pitkin metsätietä ja minua jaksoi pitkään huvittaa ajatus siitä että tässä me rouvat ollaan, yhdessä sauvakävelyllä.