Harmaa herrasmies
Olen Tässä pyörinyt jäisellä Marttilan pihamaalla ja haaveillut kesästä. Etsin fiilistelyni tueksi kesäisiä kuvia ja sitten tämä harmaisiin pukeutunut herrasmies Torsti 2v. tupsahti ruutuun. Pitkätukka kastelee tässä avukseni kukkia vesipyssyllä. Torstia katsoessani muistuu mieleen miten ihmeissämme me Tuukan kanssa olimme, kun meillä, jotka kolmen tytön kanssa eläneenä oli automaattiodotus että tyttöhän sieltä tulee, olikin yhtäkkiä poikavauva.
Enää en ihmettele vaan olen joka päivä yhä enemmän, aivan hurmaantunut tuosta pienestä herrasmiehestä. Uskon nyt ystävääni Emiliaa, joka sanoi heti kun Torsti syntyi, että odota vain, kohta tiedät, että pikkuiset pojat vievät äidin sydämen. Kyllä, Emilia, niin vievät! En tiedä onko Toppe enemmän kiinni minussa kun tytöt olivat tuon ikäisenä vai kuvittelenko vain? Joka tapauksessa tiivistä on. Välillä tuntuu että olen Topelle vähän niin kuin palvelija. Kun mina olen paikalla, hän on jatkuvan avun ja sylin tarpeessa, kun en ole, hän kummasti kyllä pärjää ilmankin. Eli pakko todeta että ainakin hänen kohdallaan, että Äiti laiskistaa. Mutta eikö se ole faktaa monelle miehelle vielä aikuisenakin?
Kesää on ikävä. Kaipaan etenkin näitä asioita:
- Lintujen kiljumiskuoroa aamuisin kun nukumme ikkuna auki.
- Paljain jaloin kävelyä. Pikkukivet pistelevät, mutta pistelkööt.
- Että voi vain kävellä ulos, eikä tarvitse pukea ylimääräistä päälle.
- Kasvimaata. Erityisesti basilikaa ja pinaattia.
- Sitä, kun hellepäivän lopuksi voi mennä myöhään illalla ratsastamaan ja on edelleen valoisaa.
- Pihalla syomistä. Erityisesti arkisia kahvitaukoja aitan terassilla.
Ihanaa fiilistelyä! Parasta tässä on se, että valo tulee vääjäämättä, olivat säät minkälaiset tahansa. Kohta. Pian.
Niin, valoa on ollut tänäänkin. Tuntuu aivan keväiseltä päivältä, kun aurinko paistaa ja on pikkupakkanen. Ihmettelimme töissä, että miten jo aamusta oli näin valoisaa 🙂 Joka kevät on sama ilo ja riemu tuosta valon lisääntymisestä.