Esther ja Äiti

Väillä havahdun omaan kummallisuuteeni. Ensin en osaa selittää miksi kasaan ympärilleni muistoja mitä omituisempiin paikkoihin. Ja taas oivallan: kuinka toistan monissa pienissä asioissa vanhempieni toimintatapoja. Haluan uskoa että se on luonnollinen tapa arvostaa omaa lapsuuttaan ja sitä minkälaisia muistoja vanhemmilta sai, mutta silti se aina yllättää.

Nyt kun Äiti on ollut jo yli puoli vuotta poissa, huomaan ajattelevani häntä koko ajan harvemmin. Sureminen on jäänyt taustalle, Äiti tulee mieleen juurikin näissä pienissä tavoissa mitä huomaamatta teen samalla lailla kuin hän teki. Yksi selkeä muisto äidistä on tapa kiinnittää keittiön kaappien ovien sisäpintaan kuvia. Joka kerta kun otan astiakaapista kahvimukin, oven sisäpinnasta kurkkaa itse asiassa äidin kaapinovesta talteen otetut kuva-aarteet: Esther Williamsin fanikuva ja Äidin ystävän Ullan lähettämä postikortti Ruotsin kuninkaallisista. Äiti oli nuoruudessaan ihaillut Esther Williamsia, sen ajan supertähteä, amerikkalaista uimaria ja näyttelijää. Jostain hän oli saanut tilattua tämän fanikortin itselleen. Monesti kun kysyin kortista, äiti jotenkin vähätteli sitä, ikäänkuin se olisi ollut jotenkin nolo tarina. Kortista kaapin ovessa hän ei kuitenkaan koskaan luopunut. Kun Äiti kuoli, otin kuvan talteen ja painoin sen meidän keittiön kaapin oveen, yhdessä Karl Kustaan ja Silvian kortin kanssa. 

Kolmentena kuvana samassa ovessa on valokuvausta intohimoisesti harrastaneen äitini viimeinen minusta ottama valokuva. Kuvassa minä ja Tuukka olemme Ranskassa siskoni häiden aikaan n. 10 vuotta sitten, ja olemme lähdossä vuorille patikoimaan. Äiti otti meistä hauskan kahden kuvan sarjan. Ensimmäisessä kuvassa me poseeraamme suoraan kameralle, toisessa menemme jo kaukana reippaasti eteenpäin, käsi kädessä.  

Pelottavan vertauskuvallista. Mietin jo lapsena että miten ihmeessä pärjään joku päivä ilman vanhempiani? Kun tapasin Tuukan, ei tarvinnut enää miettiä. Tässä sitä ollaan. aikuisena ja hyvin menee, vaikka välillä itkettääkin kun ei ole äitiä kenelle soittaa. Onneksi minulla on äidilta perittyjä tapoja ja Esther Williamsin kuva astiakaapin ovessa. Ne helpottavat ikävää.