Autoilua ja yhdet raivarit

Hiki valuu, tuoksuu aurinkorasvalle. Penkit ja turvaistuimet hiostavat, jäätelö sulaa käsiin. Lasten kanssa helteessä autoilu on haasteellista mutta toisinaan pakollista. Meidän auton ilmastointi ei ole parasta laatua, joten vedellään lasten kanssa pitkin kylänraittia ikkunat auki. Torsti kitisee kuumassa autossa ja tytöt huutaa takapenkiltä musiikkia kovemmalle.

Kävimme lasten kanssa eilen viemässä kahvia Tuukan kuvauksiin Kausalan urheilukentälle ja muutenkin mentiin vähän niin kuin auttelemaan. Lupasin että käydään sitten lopuksi yhdessä jätskillä, mietittiin jo valmiiksi minkä makuisen pallon kukin valitsee. Juuri kun saan kaiken pakattua, alkaa tytöillä hirveä kitinä ja sekoilu siitä, mitkä kengät kukin laittaa jalkaansa. Hilma halusi varvastossut kun minullakin oli eikä toista pientä varvaskenkäparia löytynyt. Helga halusi lähteä helteeseen karvavuorellisissa kumppareissa ja Kirppu taas Hilman kengissä, jotka Hilman olisi oikeasti pitänyt laittaa, sen yhden varvastossun sijaan. Hirveän shown, neuvottelun ja komentelun jälkeen saan homman taas rullaamaan. Hikinen Torsti herää huutamaan kun pakkaan lapset autoon ilman kenkiä, nostan sopivat kengät mukaan ja huomaan että olen kohta taas myöhässä.

Tuukka jaksaa aina ihmetellä kuinka minulla mihin tahansa lähteminen kestää. Siinä hikisenä autossa olin hetken aivan varma siitä, että myöhästelyn syy on pelkästään lapsissa. Matka sujui rattoisasti pitkän ja taatusti puuduttavan saarnani parissa, missä käsittelin mm. kehitysmaiden lasten kengättömyyttä. Ikkunat auki mennään ja kylänraitilla kääntyy pää jos toinenkin. Päätin saarnani sanoihin: Ja jätskille ei sitten tänään mennä!

Kuvauksissa meni ihan hyvin, lapset olivat kiltisti ja joku jopa kysyi: kiukuttelevatko ne koskaan? Nauratti, osaavat todella kiukutella ja samoin osaa kyllä äitinsäkin. Kotimatkalla oikein harmitti ajaa jäätelökioskin ohi, minä kun olisin ottanut minttupallon.