Askelmittareita ja perhesiirappia

Joululoman luoma horros alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää, aika on tällä mäellä nimittäin pysähtynyt jo aikoja sitten. Horrokseen vaipumista on ainoastaan hidastanut aktiivisuusrannekkeet, mitkä ostin Tuukalle ja itselleni joululahjaksi. Ostin nuo aika halvat ja helppokäyttöiset rannekkeet ennen kaikkea unen tarkkailuominaisuuden takia. Ja on kieltämättä kiinnostavaa nähdä kuinka sitä nukkuu. Mitään sykettä tai muuta hienouksia nuo rannekkeet (Denver) näytä, mutta askeleet se laskee, ja sekin riittää kannustamaan liikkeelle. Jos joku muu on tehnyt aamun tallihommat, eikä muka jaksaisi lähteä sohvalta ratsastamaan, niin kyllä tuo ranneke minua ainakin on motivoinut, Ratsastuksesta ei muuten tule askeleita kuin ravissa ja laukassa, käyntiä laite ei tunnista kävelyksi, ihan hyvä niin. Ja hevosen laukka-askel on yhtä kuin 1 askel rannekkeessa, eli ratsastuksesta kertyy askeleita aika vähän, tai oikeastaan aika oikeudenmukaisesti. Minun askelmäärät ovat loman aikana liikkuneet 10 000 ja 25 000 askeleen välissä. Riippuen siitä mitä enemmän tallilla on ollut hommaa tai ratsastettavaa.

Helgalla ja Hilmalla on nyt sellainen vaihe, että he osaavat arvostaa suuresti koko perheen yhdessä oloa. Minulle ja Tuukalle esitetään jatkuvasti erilaisia toiveita siitä kuinka meidän pitää keksiä jotain koko perheen yhteistä tekemistä. “joku mikä ei ole leffailta kun me aina katsotaan sit vaan joku leffa” Tällainen pitkä loma tuottaa haasteita mielikuvitukselle, kun pitäisi keksiä tekemistä missä aidosti viihtyy koko perhe. Äsken menimme kaikki yhdessä iltatallille (aktiivisuusrannekkeet ovat motivoineet Tuukkaakin paremmin mukaan!) ja sen päätteeksi esittelin heille pihalla omasta lapsuudesta siskojen kanssa kehittämämme pihaleikin, eräänlainen hippaleikki lumen piirrettyä spiraalikuviota pitkin. Kaikki juoksivat vuorotellen, nauratti ja hengästytti. Kannoin Torstia reppuselässä ja juoksin minkä jaloista pääsin. Lunta satoi, oli sopivasti pakkasta, tosi kaunista ja kivaa. Toivoin taas, että lapseni muistaisivat vielä vuosienkin päästä tällaiset hetket. Joo, ihan superimelää tekstiä, tiedän kyllä, mutta sellaista tämä jouluhorroksesta herääminen on. Katsoin lumessa sinkoilevaa perhettäni ja mietin kuinkaälyttömän onnellinen olen heistä kaikista.

Lopetan siirappisen raporttini täältä tähän. Pakkanen nousee koko ajan, joten siirappi lienee kohmeessa jo huomenna kun yritämme pitää Marttilan tupaa plussan puolella. Hyvää uutta vuotta kaikille!