Askartelu ja ennakkoluulot

Hilmaan on iskenyt pahemman luokan askartelutarve. Tämä on minulle vähän kiusallista, koska olen aina ennen vähän tirskunut askarteluharrastajille. Että nyt oikeen tosissaan joku näpertää jotain kartongista ja styroxpalloista. Miettivätköhän askartelijoiden perheenjäsenet että koskakohan ne tekeleet kehtaa heittää pois? Tähän asti meillä on materiaalipuolella pärjätty vessapaperirullilla ja paperilautasilla, olen nimittäin sitä mieltä että askartelun paras juju on juurikin se, että kierrätetään vanhoja purkkeja ja purnukoita siinä samalla kun opitaan kädentaitoja. Nyt kun oma neljävuotias kulki jatkuvasti perässäni ja halusi tehdä ”vielä jotakin kaunista” vessapaperirullista, minua alkoi käydä häntä sääliksi. Eilen vein viimein, sillä aikaa kun Helga oli eskarissa, Hilman askartelutarvikeostoksille.

Torsti (1,5 v) oli tietenkin kaupassa mukana ja tyyppi teki parhaansa, jotta olisi saanut pudotettua kaiken mahdollisen tavaran kaupan alahyllyiltä alas. Ostoskärryssä istuminen oli tyhmää, sylissä oli tyhmää ja käytävällä kirmailu ja sekoilu oli tosi kivaa. Etsimme Torstia hyllyjen välistä ja korjasimme kiltisti kaiken tuhon. Silti reissu ainakin Hilman mielestä kannatti, sillä nyt meillä on puuhelmiä, jotain muovisia ”timantteja” ja piippurassia. Ennakkoluulot pois, nyt alkaa kovan luoka askertelu. Taivas rajana.