Äiti, muistathan sitten vilkuttaa?

Torsti on päiväkodissa jo toista vuotta ja silti minulla on tähän vielä tottumista. Torsti oppi pian isommiltaan tavan mennä päiväkodin ikkunan alla olevan arkun päälle vilkuttamaan meille saattajille. Ihana tapa, pieni ujosti hymyilevä ja haparoivasti vilkuttava Toppe ikkunassa riipaisee joka kerta.

Ainoastaan tässä on yksi mutta: Homma toimii niin kauan, kunnes Torstin hökeltävä äiti muistaa sitten kanssa vilkuttaa. Silloin kun aamu on ns.normaali ja asiat etenevät ilman vaikkapa tuttua vanhempaa eteisessä, muistan kyllä. Mutta pienikin poikkeavuus rutiineissa ja minä painelen hirveää vauhtia eteenpäin ja vilkutus saattaa unohtua. Aika monta kertaa olen juossut takaisin autosta vilkuttamaan ja kerran jopa soittanut tarhaan perään.

Nyt toisena tarhavuonna Toppe on jo oppinut huolehtimaan äidistään. Viime viikolla kun me kävelimme käsi kädessä tarhan porttia kohti, Torsti sanoi: ”Äiti, muistathan sitten vilkuttaa?”