Äiti ja äidin lahja(t)

Tuukan pitkä joululoma tuotti sellaisen ihmeen ettei minun tarvinnut mennä estevalmennukseen yksin! Pakkasimme eilen lapset autoon ja koko perhe lähti mukaan. Torsti tosin nukkui koko ajan ja tytöt katsoivat autossa videoita… No, mutta Tuukka oli katsomassa ja otti kuviakin. Maneesi on aika tumma, ja Tuukalla oli ”ihan huono” kamera mukana, mutta jotain näistä näkyy kuitenkin. Olen käynyt koko syksyn kodin ulkopuolella valmennuksessa muutaman kerran kuukaudessa. Käyn muutamalla eri valmentajalla, pääosin Rabbelungin kartanon tallilla ja Valmennustalli Keltissä. Nämä kuvat ovat Rabbelungnista.

Hevoseni Woody on pian 7 v. täyttävä hannoverilainen puoliverinen, jonka sain Tuukalta äitienpäivälahjaksi pian 2 vuotta sitten. Woody on todella kuuliainen ja rehti tyyppi, joskus jopa laiska, mutta jolta toisinaan löytyy yllättävääkin äkkivirtaa. Eli ei ole tylsä tyypi.

Torstin syntyminen teki ison loven meidän treeneihin, ja olen päässyt ratsastamaan Woodya kunnolla vasta kesästä alkaen. Olen Woodyn myötä innostunut todella myös kouluratsastuksesta, vaikka olenkin mieltänyt itseni aiemmin lähinnä estetyypiksi. Woody on koulusukuinen, joten ainakin äijällä on lahjoja siihen suuntaan. Tosin ei ole vielä tullut sellaista estettäkään vastaan minkä yli ei oltaisi menty.  

Estevalmennuksissa on todella hauskaa. Hyppääminen on tällaiselle kotiäidille tosi extremeä, vauhdikasta, sopivan haastavaa ja vähän vaarallistakin. En oikeasti edes tiedä käynkö valmennuksissa siksi, että haluan kilpailla Woodyn kanssa, vai siksi, että itse valmentautuminen on vain todella kivaa ja inspiroivaa. Jokaisen kerran jälkeen palaan kotitallille innosta puhkuen, kun tiedän taas miten ja millaisia tavoitteita kohti ratsastan seuraavat päivät.

Valmennukset ovat minulle myös tosi rentouttavia hetkiä, koska silloin minulla on kaikki lapsenvahdit ja muut aina selkeästi sovittuna. Lastaan hevosen autoon, ajan treeneihin ja tulen rauhassa kotiin. En mieti samalla, että mitäköhän tuolla sisällä tapahtuu ja tarvitaankohan siellä apua, niin kun teen kotona ratsastaessani. 

Ratsastus on koukuttava harrastus. Se on ihan oikeaa urheilua jossa edistyy ja jossa voi kilpailla vielä vanhemmallakin iällä. Sen koukuttavuus piilee kuitenkin ennenkaikkea siinä, että hevosesta tulee tärkeä ystävä, jonka kanssa lajia harrastaa. Ja siitä on vastuussa. Ihan kuin koirien kanssa lenkille lähteminen: Ei ole pelkästään itsestä kiinni jaksaisiko sitä sittenkään lähteä, vaan sitä on vain lähdettävä ja sinne mennään yhdessä.