Äiti!

Jatkuvaa kälätystä, liikaa kysymyksiä, ihanaa läheisyyttä, naurua, raivostuttavaa väittelyä, taas naurua, riitoja ja varmasti 50 kertaa päivässä ”Äiti!”. Sellaista on lyhyesti kiteytettynä elämäni äitinä nyt. Nuo pienet ihmiset asuvat meillä, oppivat meiltä ja todella myös opettavat meitä. On mahtavaa kun lapsista vähitellen kasvaa persoonia, jotka tuovat perheeseen uusia juttuja ja vivahteita.

On muuten huvittavaa mennä paikkoihin missä on paljon lapsia ja vanhempia. Kun yksi lapsi huutaa ”Äiti!”, kääntyy monta päätä, se on refleksi. Joka kerta kun sillä nimellä minua kutsutaan, se myös tuntuu maailman luonnollisemmalta asialta.

Oli aika, jolloin äitiys ei itsellenikään ollut itsestäänselvyys. Päätimme n. 12 vuotta sitten Tuukan kanssa että lapsia halutaan. Vaikka päätös tehdään suurin piirtein sanoilla ”tulee jos on tullakseen”, ei se asia kovin kauaa niin rentona pysy jos raskautta ei alakaan kuulua.

Ensimmäistä raskautta odotimme lähemmäs kaksi vuotta, sen jälkeen oli helpompaa. Joo, ei mikään pitkä aika kun tiedän ihmisiä jotka taistelevat lapsettomuuden kanssa vuosikymmeniä, mutta silti, tottakai siinä ehti käydä monenlaisia tunteita läpi. Nyt kun seuraan ystävieni erilaisia haasteita lapsettomuuden, keskenmenojen tai ihan vain yksinäisyyden ja siitä johtuvan lapsettomuuden kanssa, juhlin jokaista äitienpäivääni suurella kunnioituksella.

Kaikki eivät äitiyttä halua, ja sekin on ehdottomasti kunnioitettava päätös, mutta minulle se on iso osa identiteettiä ja tämä oli yksi vuoden parhaista päivistä. Sain aamiaisen sänkyyn ja hellepäivän kunniaksi kävimme koko perhe ajelulla, jäätelöllä, syömässä ja uimassa. Minulle on yksinkertaisesti onnea olla äiti.