Aina pikkuveli

Torsti seisoi keskellä pihaa ja näin jo kaukaa että joku mökötys oli käynnissä. Neljävuotias oli ilmeisesti jäänyt isosiskoista jälkeen ja luovuttanut perässä juoksemisen kanssa. Pyysin poikaa mukaani tallille hommiin, hän lähti.

"Äiti miksi mä aina vaan pysyn tällaisena pikkuveljenä?"

Yllätyin kysymyksestä ja yritin selittää, että pikkuveli hän on aina vaikkei kohta enää olekaan niin pikkuinen veli.

"Mutta kun mä en haluu olla enää tällainen pieni."

Teki mieli vastata, että mä en halua että sä kasvat aikuiseksi! Haluan että aika pysähtyy ja olet aina tuollainen pieni Toppeni. Ajan kulun tajuamista on taas vauhdittanut se, että minun oma pikkusiskoni Juulia sai reilu kuukausi sitten vauvan, esikoisensa. Tämä uusi pikkuinen poikavauva on tietenkin aivan ihana ja tuntuu hassusti vähän omalta, koska on jotenkin tutun näköinen ja oloinen. Oikein yllätyin kuinka innoissani olen hänestä ollut.

Samalla olen taas tajunnut että meille ei enää lapsia tule, Toppe saa siis olla pikkuveli lopun ikänsä. Päätös on ollut ihan selvä sekä minulle että Tuukalle, tämä kokoonpano tuntuu molemmista oikealta. Elämä nyt on kyllä tosi hyvää, on kivaa kun lapset kasvavat ja niistä on koko ajan enemmän seuraa. On myös mahtavaa kun kukaan lapsista ei ole enää vaipoissa ja muuten koko ajan autettava, Torstikin pääosin jo pysyy siskojen vauhdissa mukana. Mutta nyt, valmistautuessani siskon vauvan ristiäisiin, tuntuu myös haikealta. Tuntuu vanhalta.

Minun ja Torstin tallikeskustelu jatkui. Kerroin, että hänestäkin tulee joskus aikuinen.

"Ai." vastasi Toppe.

ja että hänkin saattaa saada aikuisena lapsia ja tulla jonkun isäksi

"Ai?"

…Ja sitten kun sinulla on lapsia, minusta tulee niiden mummi, jatkoin.

"No se ei kyllä äiti käy, koska sinun pitää olla mun äiti." sanoi Toppe ja häntä alkoi itkettämään.

Halasimme pitkään ja päätimme yhdessä että emme juttele noista asioista vielä pitkään aikaan.

Se sopi minullekin paremmin kuin hyvin.