Porttipoika

Torstin elämässä on tapahtunut iso käänne kohti vastuullista osallistumista, hän nimittäin on oppinut avaamaan talon pihaan johtavan portin. Piha on eläinten vuoksi aidattu ja portti on aina kiinni. Kun siitä kuljetaan autolla ja autossa on vain yksi aikuinen, lapset avaavat portin. Hilma ja Helga vääntävät kumpi meni viimeksi ja sitten toinen, sillä kertaa vähemmän vastahakoinen menee. Hyväksi on myös todettu keino, että se lapsi joka on saanut halutun etupenkin, avaa myös portin.

Tänä keväänä Torsti alkoi harjoittelemaan portin avaamista. Poika meni ja yritti avata ison rautaportin lukon, ja pettymyksistä toiseen jonkun piti tulla auttamaan. Pian Toppe keksi, että jos hän kiipeää osittain portin päälle, hän pystyy juuri ja juuri avaamaan sen, ihan yksin. Ja tietenkin hän samalla noutaa myös viereisestä postilaatikosta yksin postin.

Nyt meidän portin ohitukset ovatkin olleet jo jonkin aikaa melko kiireettömiä. Koska vaikka Toppe todella osaa, kauhean sujuvaa avaaminen ei vielä ole. Koko muu perhe istuu autossa ja odottaa kärsivällisesti seuraten nauramatta, kuinka kuusivuotias kiipeää ja avaa, tiputtelee kirjeitä tuulessa ja lukitsee toisinaan lopuksi vahingossa itsensä portin ulkopuolelle. Yksin. Kun Torsti sitten viimein saapuu ylpeänä tehtävänsä suoritettuaan takaisin autoon, kaikki kehuvat häntä vuolaasti. Siskot helpotuksesta, ettei tarvinnyt itse nousta ja me vanhemmat ylpeydestä. Maailman rakastettavin ja sitkein pieni porttipoika.