Kova pudotus leffahumusta arkeen
Olemme omistaneet pitkälti viimeiset 2,5 vuotta Valmentaja-elokuvalle. Nyt elokuva on viimein teattereissa ja arki ilman elokuvan ensi-illan odotusta on alkanut. Toki elämässä on leffatyön lisäksi ihan normaalia arkea koko ajan, mutta silti kun yksi projekti saadaan päätökseen, jää siitä tyhjä olo. Erityisen tyhjän olon tekee nyt se, ettei tämä elokuva, se 2,5 vuoden työ, tunnu oikein löytävän katsojakuntaansa. Se porukka mikä menee teatteriin asti, yllättyy ja saamme positiivista palautetta, mutta suurin osa jättää menemättä “koska ei pidä Sarasvuosta”, mikä on vähän yllättänyt meidät. Käydäänhän sitä vaikka sotaelokuviakin katsomassa, vaikkei sota itsessään kuuluisi omiin suosikkiasioihin. Olen aina ollut elokuvien suhteen lähes (kovaa kauhua lukuunottamatta) kaikkiruokainen, ja siksi nämä ennakkoluulot hämmentävät minua.
Totta kai tilanne on meille aika tiukka rahallisesti, otimme riskin ja nyt näyttää siltä ettei se kannattanut. Tärkeintä kuitenkin on, että kaikki ihmiset jotka ovat kanssamme tätä elokuvaa tehneet, ovat palkkansa saaneet. Joka tapauksessa tämä matka on ollut hieno. Olen saanut tänä aikana uusia upeita ystäviä ja elokuva on ykisnkertaisesti hyvä ja todella viihdyttävä. Siitä tuli sellainen kun pitikin. Eli pää pystyyn, itkut pois ja kohti uusia kujeita!
Lapsilla alkoi nyt syysloma ja he ovat aika fiiliksissä siitä, että leffakuviot ovat alkaneet rauhoittua ja me olemme enemmän yhdessä. Lapset ovatkin tällaisina hetkinä ihan parhaita maadottajia. Toki olisi ollut kivaa olla pitkästä aikaa ihan vain kotona, mutta teimme tästä vielä vähän haastavampaa: Kävimme koko perheellä eilen Helsinki Horse Showssa ja tänään Walking with Dinosaurs – spektaakkelissa. Koska molempia oli odotettu ja molempiin oli liput hankittuna. Eli olemme venyttäneet pinnaamme kaksi päivää ihmistungoksissa, vessajonoissa, parkkijonoissa ja kaiken maailman ostospisteillä neuvottelemassa mitä heille ostamme ja mitä emme. Kummasti häipyy leffahuolet taaemmas, kun ajaa kahteen kertaan Helsinkiin ja takaisin ja kuuntelee kaikki matkat autossa lasten kinastelua tai riehumista. Kaiken sen keskellä katsoin autossa Tuukkaan ja molempia alkoi naurattamaan kaikki tämä. Perusasiat ovat kunnossa, joten kyllä tästäkin selvitään.
Hei Olga, kävin keskiviikkona Lahdessa katsomassa Valmentajan mieheni ja poikani kanssa ja me kaikki pidettiin elokuvasta tosi paljon. Se on hyvin tehty, hieno elokuva! Kiitos siitä! Älkää masentuko, toivotaan että muutkin löytää sen. Te teitte hyvää työtä! : )
Terveisin Helena
Mielestäni selitys yleisökatoon on ihan yksinkertainen: maamme pienillä markkinoilla on nyt liikaa (eli 3) kotimaista ensi-iltaa samaan syksyyn. Teidän elokuvan “rasitteena” on vielä juurikin Jari Sarasvuo, joka ei ole monellekaan kiinnostava henkilö. Kun on kerran mulkvistin leiman saanut, ei siitä pääse millään eroon.
KS:n Matti Tieahon jutun luettuani ajattelin samoin kuin miehesi: miksei uskaltanut ns. ääneen sanoa, että leffa oli hyvä. Samoinhan on aina ollut Timo Koivusalon elokuvien kanssa, mutta hän on kääntänyt sen jo vahvuudeksi: mitä enemmän kriitikot ym. toimittajat lyttää, sitä enemmän kansa tykkää 🙂
Me ainakin mennään katsomaan Sarasvuo.