Ratsastus – se vaarallinen laji
Pakkanen alkaa jo riittää, vaikka ilman isompia katastrofeja ollaan Marttilassa säästytty. Tallin putket ovat menneet pari kertaa jäähän ja talossa kylmäkomeron kautta (!?) kiertävät verisputket jäätyivät kerran. Mutta aika helpolla ollaan päästy, kun vertaa kymmenen vuoden takaisiin jäänsulatteluoperaatioihin. Jotain on opittu.
Ja sitten asiaan missä opit ovat aina kesken. Ratsastus, koko perheen yhteinen ja rakas harrastus taas muistutti monipuolisuudestaan. Helga putosi ratsastustunnilla hevosen selästä ja solisluu murtui. Toisen oppilaan heppa oli säikähtänyt ja Helgan polle oli taas puolestaan säikähtänyt sitä ja ottanut äkkilähdöt. Tyttö oli omasta halustaan tunnilla ilman satulaa ja suistui selästä. Huonoa tuuria, koska noita putoamisia sattuu kyllä. Silti tämä tuli yllättäen koska muutaman vuoden ratsastustuntien jälkeen tyttöjen taitotaso on alkanut nousta ja yhdessäkin ratsastaminen alkaa sujua ja on huomattavasti stressittömämpää kuin ennen. Mutta kyllä – ratsastuksessa voi aina sattua.
Sinänsä tuttu tilanne itselleni, koska olin aikalailla saman ikäinen kun putosin ponini Kopinan selästä pellolla ilman satulaa ojien yli hyppiessäni ja mursin solisluuni. Muistan edelleen miten kamalaa oli ratsastaa itkien pellolta kotiin, murtuneella solisluulla. Sitä kipua jatkui pitkään, kaikki aivastamisesta vaatteiden pukemiseen oli tosi hankalaa. Nyt olen sitten myötäelänyt Helgan vieressä äidin sydän syrjällään. Tyttö on kyllä urhea ja suunnittelee jo uusia ratsastusretkiä. Ensin kuitenkin otetaan iisisti jonkin aikaa, eikä ainakaan ratsasteta kuuteen viikkoon.
Kyllä sitä tällaisena hetkinä, päivystyspolilla illalla tuskaisen lapsen vierellä odotellessa, menee itseensä ja miettii olisiko järkeä vaihtaa lajia? Koskien sekä itseä että lapsia? Minulla ratsastuksesta takana on murtuneen solisluun lisäksi murtunut värttinäluu lapsuudesta sekä aikuisiältä muutamia kylkiluita. Olen miettinyt sitä ihan vakavissani, mutta joku ratsastuksessa on, että se ei ihmisestä helpolla lähde irti. Ja voihan sitä sattua paljon muutenkin kun harrastaessa. Jatkan pohdintaa, ja en estä tyttärien kesän ratsastusleirisuunnitelmien etenemistä, ainakaan vielä.
