Imelä kirjoitus rakkaudesta ja vuoden vaihtumisesta

Eilen illalla kun vuosi oli juuri vaihtunut ja raketit ammuttu, seisoimme Tuukan kanssa Marttilan pihalla ja totesin hänelle, että olen rakastanut häntä aikalailla päivälleen 15 vuoden ajan. Aika tuntui tosi pitkältä. Tunne on kuulemma (huh!) molemminpuolinen, ja sovimme että jatketaan samalla kaavalla tästä eteenpäinkin. Katsoimme pihalta kun talossa vieraat jatkoivat juhlimista. Talossa, mikä on meille niin rakas että sitä on vaikea kuvailla. Jollain tapaa ajattelen niin, että se on meidän yksi tehtävämme täällä maan päällä, asuttaa tätä paikkaa ja kuljettaa Marttilan pitkää historiaa yksi sivu eteenpäin. 

Uuden vuoden vaihtuminen on aina sellainen oman elämän pohdinnan paikka. Minulla on aina haikea olo siitä että aika kuluu, minä vanhenen, Tuukka vanhenee, lapset kasvavat ja elämämme muuttuu pikkuhiljaa, vuosi vuodelta. Vaikka muutos ja uudet asiat ovat ihana juttu, samalla rinnassani on joku loputtoman luopumisen köntti, mistä en pääse irti. Minua oikein ärsyttää itseä vanhempien ihmisten hokeminen ajan nopeasta kulumisesta. Tiedätte kyllä: ”Nauti nyt kun lapset on pieniä” ja ”Ne ovat muuttaneet omilleen ennen kuin huomaatkaan!” Kyllä, minä tiedän! Tarvitseeko siitä siis koko ajan muistuttaa? Uskokaa pois, haluan imeä tästä ajanjaksosta kaiken mahdollisen.

Hyvää tässä on se, että haikea olo johtuu onnellisuudesta. Elämä on hyvää, hauskaa, monipuolista ja pelottavankin ihanaa, jolloin sen ohimenevyys onkin juuri niin riipaisevaa.

Tätä riipaisevuutta ei yhtään helpottanut eilisen aattoillan rakettien jälkeen kuopukseni Torstin vieno toive uudelle vuodelle: ”Että saisin nukkua tänään kahden aikuisen välissä.” Sai ylipuhuttua.

Jotta ei mene liian vakavaksi, jaan teille vielä yhden romanttisen kuvan, olkaa hyvät:

Olin painellut puoli päivää pitkin pihaa, tallille ja takaisin ja iltapäivällä Tuukka uteli olenko huomannut pihassa mitään erikoista? En tietenkään ollut, jonka jälkeen hän talutti minut pihalle ja pyysi katsomaan ympärilleni. Pitkän väärien arvausten listan jälkeen hän hieman närkästyneenä osoitti minulle linkoamaansa sydäntä pihalumessa.

En tiedä jaksaisinko olla itseni kanssa naimisissa, joten kiitos ja onneksi olkoon Tuukka, 15 vuotta sydämen päältä kävelyä takana!

Kommentit (1)
  1. Mrs. Vastavirta
    1.9.2018, 05:37

    En ehkä kestä. Olette ihania! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *