Rakkaudentunnustuksia jouluhullulle

Kyllä jouluihmistä on helppo ilahduttaa. Esitin miehelleni joulukuun vaihteessa varovaisen ehdotuksen, että kohtahan sitä voisi laittaa kuusen. Mieheni vastasi empimättä, että tottakai. Se on melkoinen myönnytys ihmiseltä, joka vielä tavatessamme oli sitä mieltä, että kuusi haetaan metsästä jouluaaton aamuna.

Viikonloppuna kävimme siis kuusimetsällä Plantagenissa, mistä olemme hankkineet kuusen melkein joka vuosi. Se on niitä harvoja paikkoja, josta joulupuun saa jo ennen itsenäisyyspäivää. Tänä vuonna löysimme ihan erityisen kauniin metsäkuusen.

Nostimme kuusen vuorokaudeksi sulamaan viileään eteiseen ja laitoimme se kylmään veteen. Seuraavana päivänä kuusen jalkaan sahattiin uusi imupinta ja koko komeus kannettiin olohuoneeseen. Minulla on tapana suihkia neulasille vettä muutaman kerran viikossa, jotta kuusi pysyy kauniina pitkään.

Kuusi on joulukoristeistani tärkein. Haluan sen kotiini jo hyvissä ajoin ennen aattoa, koska rakastan istua pimeinä iltoina kuusen valojen loisteessa ja tuijottaa kauniita koristeita. Kuusen koristelussa on myös sen verran kova homma, etten viitsi siihen parin päivän takia ryhtyä.

Kuusen koristeet ovat oikeastaan ainoa asia, jota keräilen. Käyn joka vuosi valitsemassa muutaman uuden pallon itselleni. Kaikki koristeet ovat joko lasia tai paperia – muovia en kuuseeni kelpuuta. Joka vuosi joku koristeista putoaa ja menee rikki – niin tälläkin kertaa, kun pienin innostui leikkimään lasiautolla. Mutta tuleepahan lisää tilaa uusille koristeille.

Tänä vuonna tein myös yhden koristeen itse. Siitä lisää lähipäivinä!

En tykkää karvanauhoista eli niistä kimaltelevista pörhöistä, mitä saa kaikissa maailman väreissä. Sen sijaan kiinnitän oksien päähän valkoisia höyheniä. Ne ovat kuin pieniä lumikinoksia tai enkelin kosketuksia kuusen oksilla. Lisäksi leivon aina kuusta varten piparkakkuja, joita koirani (ja lapseni) himoitsevat. Eikä sovi unohtaa polkkakarkkikeppejä! Yleensä käy niin, että aattoon mennessä herkut ovat mystisesti kadonneet.

Miehelleni koristeista tärkein on Könsikäs. Se on piipunrassista tehty tonttu, joka istuu lähellä kuusen latvaa. Meidän Könsikkäämme on kopio miehen lapsuudenkodin Könsikkäästä, joka valitettavasti kohtasi loppunsa joitakin vuosia sitten.

Itse rakastan eniten pientä muistikirjaa, johon laitamme muutaman ajatuksen jokaisena jouluaattona. Millainen on sää, mitä olemme syöneet, mikä oli paras lahja. Kirja kantaa sisällään myös vuoden tärkeimpiä muistoja, mummon kuoleman ja muut jouluna sydämessä olleet asiat. Viime vuonna kirjasimme: ”2015, Helsinki. 4 astetta lämmintä, täysikuu. Iisun ensimmäinen joulu. Pukki kävi, Emppu sai Legon laivan. Äiti sai korvikset ja isi ravintolahjakortin. Joulupuurolla talonväen lisäksi mummi ja Arto-setä perheineen. Emppu valitsi kuuseen tänä vuonna kuusi kultaista palloa. Joulupäivänä vaihdoimme huoneiden järjestystä.”

Tänä vuonna on uusien muistojen vuoro. Sitä ennen: Ihanaa itsenäisyyspäivää! Minä pääsen kohta syömään tuoreita karjanlanpiirakoita, joita mieheni tapaa leipoa juhlapäivän kunniaksi.