Vauvanhuoneen kevätsiivous

Mä tässä tänään heräilin oikein todenteolla tajuamaan, että meillähän on Mikin synttärit jo ensi viikolla! Pakko siis heittää ”teen sitten lähempänä juhlia”-ajatukset nyt romukoppaan ja oikeasti alkaa tekemään jotain!
Toki voin ottaa suht iisisti tarvittaessa, mutta toisaalta nämä kevään isot juhlat on hyvä syy siivota ja järjestellä kotona vähän isommin. Onneksi olen jo saanut, ja saan äitini apua siivoushommissa. Kaikkea kun pitäisi tehdä, ikkunoiden pesusta alkaen. Pikkuveli pesi onneksi jo keittiön ikkunat viikko sitten.

Tässä pääsiäisen aikana ollaan oltu suht iisisti ja tehty fiiliksen mukaan asioita. Lepoa sekä vähän hommiakin. Meidän pikkuinen Nestori on kuumeessa, joten tänään olin pääosin sisällä ja siivoilin pikkumiehen huonetta. Jo kuukausia huoneessa vallinnut kaaos, pyykkivuoret ym on nyt hoidettu pois. Lisäksi kun Nestorin leikki-ikä lähestyy pikkuhiljaa, järjestelin huoneen niin että lelutilaa riittää enemmän. Vaikka toistaiseksi pojan leluille riittääkin yksi pieni kori.

Kirjahylly ja nojatuoli siirtyivät toiselle seinustalle kun haimme ullakolta tuon toisen kuvan Ikean säilytysjärjestelmän.
Onneksi en myynyt sitä niinkuin joskus meinasin. Nyt se tulee olemaan oikein kätevä Nestorin ensimmäisille leluille.

Meillä käy myös silloin tällöin ystävien ja sukulaisten pieniä lapsia jotka saavat nyt rauhassa tutkia laatikoita. Osa laatikoista on vielä jossain ullakolla, kaikkia ei löydetty ekalla kerralla. On se kumma kun sitä ei ikinä opi jättämään asioita loogisiin paikkoihin…

Nestorin huone on melko vähäisellä käytöllä vielä pitkään, nyt kun sänkykin siirtyi meidän makuuhuoneeseen. Joskus me pysähdytään nojatuoliin lukemaan tai juomaan maitoa. Nestori on veljensä kaltoin innokas lukija, alkaa heti hekottamaan iloisena kun kaivan kirjan esiin. Kääntelee itse sivuja ja koittaa avata luukkuja. Parasta on kuitenkin äänikirjat isoveljen sylissä, kun isoveli painaa nappia ja ääntelee itse perässä. No, on kyllä ihan sama mitä isoveli tekee, kaikki on yhtä jännää ja hauskaa!

Huoneessa hoidetaan myös vaipanvaihdot ja mä kuivatan huoneessa pyykkiä. Vaikka kuivuville pyykeille pitäisi keksiä joku järkevämpi ratkaisu kuin lastenhuone…
Hoitopöytä jää varmaan pian pieneksi, mutta vielä jonkun aikaa ajaa asiansa.

Meillä on päivisin kestovaipat käytössä. Ollut helpottavaa huomata kun vaipparoskaa tulee suht vähän tällä systeemillä. Yöllä ja pidemmillä kauppa-ja kyläilyreissuilla on vain kertikset käytössä.
Hoitopöydän päällä oleva mobile on edelleen Nestorin lemppari. Sitä poika jaksaa vieläkin pitkään tuijotella.

Vielä olisi aika monta huonetta siivottavaa ja järjestettävää. Munkin huoneessa on hyllynmaalaus- ja tapetointitarvikkeet levällään. Tänään piti illalla jatkaa aulan tapetointia, mutta saatiin vaan yksi vuota seinälle, kuumepotilas päätti ettei anna enempää työrauhaa. Mun huoneen kaaos siis jatkuu vielä.
Niin, ja muurahaiset meinaa valtaa makuuhuoneen!! Nyt pääsiäisen aikana ne on ilmestynyt. Ei tiedetä vielä mistä ne tulee, mutta jonossa kulkevat seinän viertä ja aamulla on yöpöydällä teekupin pohja täynnä vilinää… Ei oikeasti naurata. Miten niistä pääsee eroon?? Eikö riitä että ne on pihan vallanneet…

Toivottavasti hyvät kelit jatkuu, ja Nestori paranee pian! Pieni loma oli oikein mukava ja tarpeellinen ja nyt pikkuhiljaa taas arkeen. Vielä kun joku saisi mut tajuamaan että on jo maanantai! (Itseasiassa kellon mukaan ollaan jo tiistain puolella…)

-Henna-

Ps. Joka paikka kutisee kun kuvittelen ne murkut iholle kävelemään…

Kommentit (19)
  1. Hei!

    Luen ja tykkään blogistasi tosi paljon, Kiitos siitä! Ja äh en vain osaa kommentoida blogeja (voisin yrittää reipastua, jos pian vastavuoroisuuden lailla ilahduttaisi;)). Mutta nyt.! Muistan sen tunteen kun näin meillä sisällä muurahaisia niin olin repiä pelihousuni ja mtn vinkkejä ei menannut löytyä torjuntaan kunnes eräältä ystävältä sain kullan arvoisen vinkin. Bayer Garden Baition I-Rae syöttirae muurahaisten torjuntaan. Tuhoaa koko pesän. Sellaisia vaal.pun pieniä rakeita jotka muurahainen poimii ja kuljettaa pesäänsä ja näin ollen ne OIKEASTI häviävät. Ilmeisesti tämä on tarkoitettu ulos, mutta muulla aineella ei meiltä ainakaan saatu häviämään. Ulos laitettiin Bayer Gerden Baition Quick ainetta terasseille, poluille jne. Nopsaan hävisi näillä myrkyillä eikä takaisin inhottavat otukset ole tulleet!! Aikaa on jo vuosia. Mutta muistoissa kun ne vönki sisälle:( Teillä on vauva niin erityis varovaisuutta mukaan ja myrkyt muurahaisten reitille!

    1. hennaasemalta
      7.4.2015, 10:20

      Kiitos, ja kyllä ilahduttaa kovasti!:) Pienikin vastaus ilahduttaa aina. 🙂
      Meillä on oikeasti tosi iso muurahaisongelma pihalla. Tuonne tontin laitaan on kertynyt iso pesä. Muurahaiset puree lapsia hiekkalaatikolla, valtaavat ja syövät puut sisältä jne. Niitä on ihan hirveästi! Jotain rakeita mekin ollaan käytetty, ja ne tuhos kyllä tehokkaasti muurahaiset hiekkalaatikon ympäriltä. Hetkeksi. Mutta se ei riittänyt, niin on niiiin paljon! 🙁

    2. Mukava kuulla että ilahduttaa!:)
      Vielä lisäyksenä se että me käytettiin siis sisällä näitä rakeita. Muurahainen kantaa rakeen pesäänsä ja näin ollen tuhoaa sen alku lähteen mistä ne tulevat. Meillä ei auttanut mitkään rasiat yms jotka oli sisäkäyttöön tarkoitettu, ei kuumat vedet, suolat yms luonnolliset parhaat myrkyttömät keinot. Oli pakko turvautua myrkkyihin. Ja ulkoa ollaan myrkytetty myös talon vierustat, terassit jne. Mutta muualla niitä on ja mahdoton varmaan hävittää. Koskaan kuitenkaan tuon sisämyrkytyksen jälkeen niitä ei sisälle ole tullut. Toivotaan että tekin saatte murkut häviämään, pidetään peukkuja!!
      Eskarilaisen huoneen postaus joku aika sitten oli niin kiva:) :)!

  2. Muurahaisiin kannattaa kokeilla todella todella voimakasta chilijauhetta. Tällä kikalla ystävä hävitti monta vuotta kestäneen murkkuongelman, johon ei myrkyt auttaneet kunnolla.

    Anni

    1. hennaasemalta
      7.4.2015, 10:21

      Okei!? Toimiikohan se ulkona myös vai pitääköhän sitä chiliä olla sitten 50 kiloa? 😀

    2. hennaasemalta
      7.4.2015, 10:22

      ja se ettei myrkkyjä tarvita, on toki todella iso plussa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *