Vauvakutsut

Jos pari viikkoa sitten onnistuttiin yllättämään sisko 18-vuotisjuhlilla, niin eilen oli kyllä isosiskon, eli mun vuoro yllättyä totaalisesti! Mulle nimittäin järjestettiin vauvakutsut! Superihanat sellaiset!

Mä oon itse järjestänyt monet yllärijuhlat, mutta mua ei varmaan koskaan ole yllätetty juhlilla, en ainakaan muista. Polttarit mulle on kyllä järjestetty, mutta mä menin vähän vahingossa silloin sotkemaan muiden suunnitelmat sopimalla omia juttuja päälle, ja silloin sain tietää edellisenä päivänä mitä on tulossa. Vaikka kaikki muuten olikin silloin yllätystä, niin kuitenkin ajankohdan tiesin. Nyt en tiennyt mitään, ja jestas kun olikin kokemus!

Mun mummi kutsui meidät kylään aamupäiväksi, ja sinne me lähdettiinkin, minä mitään aavistamatta. Vähän sanoin Samille aamulla ettei mun oikeastaan pitäis näin nuhaisena lähteä muita tartuttamaan. Lähdettiin kuitenkin ja Sami oikein hoputti että pitää olla ajoissa, vaikka yleensä se ei tiedä aikatauluista mitään. Oltiin sielä pari tuntia. Pikkuveli laittoi viestiä että olisi tulossa meidän pihalle maalailee autoa, että tuutteko jo avaa ovet. Kotimatkalla halusin vielä kauppaan, ja Sami hoputti mua, että onko nyt pakko. Mä ihmettelin että no miksi ei, vähän maitoa vaan hakemaan jne. Ei siinä kauaa mene.
Kotona jäin hetkeksi pihalle katselemaan veljen maalaushommia (yleensä ryntään heti sisään jotain touhuamaan), ja ihmettelin että ovi on jo auki, että miten se veli ehtikin hakea vara-avaimet mun äidiltä. Veli alkoi vaatimaan ruokaa (jotta sai mut sisälle), ja mä aattelin että kai se on pakko mennä kaivelee jääkaappia. Menin olohuoneeseen, laskin kassin kädestä ja yhtäkkiä keittiöstä kuului vauvan ääniä.

Oikeesti mun suu loksahti auki, olin aivan jotenkin pihalla, ihan hullu tunne, että mitä täällä oikein tapahtuu!? Oikeesti katoin mun mahaakin, että joo-o, sielä se vielä on eikä tää ole unta! Kävelin varovasti keittiöön, näin täpötäyden herkkupöydän ja ison kasan ihania naisia, sekä veljen pienen pojan, keittiön nurkassa! Yllätys!

Ihan sekopäinen tunne, siis niin meni pää sekaisin kun odotti tulevansa tyhjään kotiin. Jälkikäteen oli hyvä tietty naureskella ja ymmärtää muutama outo juttu, joita minä tyhmä en yhtään tajunnut aiemmin. (No, toimiiko tämä pääkoppa muutenkaan kovin tehokkaasti näin hormonein kyllästettynä)
Yritä siinä sitten osata istua rauhallisesti, kun pää menee tuhatta ja sataa, mä varmaan tärisin ja hikoilin tunnin sen jälkeen vielä, heh!

Ihanaa oli kuitenkin, todella ihanaa! Aika tasan vuosi sitten mä olin mukana järkkäämässä vauvakutsuja mun ystävälle, ja ne pidettiin meillä. Silloin vain haikeana haaveilin viettäväni omiakin vauvakutsuja joskus. Nyt niin tapahtui, ennemmin kuin lopulta uskoinkaan.

Kuvia ei tähän hätään ole valitettavasti muita kuin siskon lähettämä kännykkäkuva kakusta. Kun kerrankin en ollut itse kameran kanssa huitomassa. Eiköhän tuo yksikin kuva kuitenkin kerro jo paljon. Suloinen kakku, suloiset tutti-muffinssit. Lisäksi salaatteja, juustoja, patonkeja, poppareita jne jne. Just mun herkkuja.
Lahjaksi sain hemmottelulahjakortin kauneushoitolaan, minkä meinaankin pian käyttää. Lisäksi mm. vaippoja, tutteja, vauvanvaatteita, kirjan… Suloisin lahja oli kyllä siskon itsetehty lahja. Sisko oli tehnyt kasan lahjakortteja, jotka sisälsi monta erilaista lastenhoitohetkeä. Esim yhdessä kortissa hän lupasi hoitaa poikia kun me teemme joku sunnuntai remonttia, yhdessä hän ottaa pojat yökylään, yhdessä vie Mikin elokuviin jne. Bonuskorttina siskosten shoppailuaikaa! Ihana, ja niin siskomainen lahja!

Musta tuntuu että mulla tuli ne kyyneleet kunnolla silmiin vasta jälkikäteen, kun mietin miten kiitollinen saan olla. Että vihdoin olemme tässä. Kauan odotettu vauva on vihdoin tulossa, ja mulla on mielettömän ihania ystäviä ja läheisiä, ja äiti. Sekä mies, veli, mummi ja pappa jotka olivat juonittelussa mukana omalla osuudellaan. Samillakin riitti pokka loppuun asti.

Mä oon ihan sydän täynnä rakkautta tällä hetkellä. Sillä samalla rakkauden voimalla olen tänään siivoillut remppasotkuja koko päivän, tyhjentänyt mun huonetta jotta saadaan maalia ja tapettia laitettua. Sekä fiilistellyt sitä että nyt on raskausviikko 35 jo, ja mulla alkaa tällä viikolla äitiysloma. Vaikka lomaa mulla on ollutkin tässä, mutta nyt tuntuu ettei oo enää mitään stressin aihetta tai asioita hoitamatta, kunhan odotellaan Mikin pikkuveljeä. Flunssakin alkaa helpottaa ja olo on viikkoihin nähden oikein mainio.

Tämä postaus on omistettu kaikille eilen mukana olleille, ootte ihania! <3

-Henna-