Tinahäät. Pitkän suhteen salaisuus?

Heipä hei pitkästä aikaa!

Ajattelin tulla kertomaan kuulumisia. Tosin työt ja arki rullaa ilman suurempia tapahtumia, ja hyvä niin. Tuossa just yksi päivä lenkillä juostessani mietin (Juoksin vihdoin sen 10 km, joka oli pitkäaikainen haave!!) että minulla on tällä hetkellä elämässä aika seesteinen ja hyvä vaihe menossa. Työt sujuu paremmin kuin koskaan, korona-keväästä huolimatta. Meillä on todella ihanat hoitolapset just nyt. Omien lasten kanssa ei ole nyt mitään isompia kriisejä. Pitkäaikaiset taloushuolet on helpottanut. Olen saanut tehtyä ryhtiliikkeen omassa hyvinvoinnissani, ja voin fyysisesti varmaan parhaiten ikinä.

Oli hyvä huomata tämä siinä juostessa ja elämää miettiessä, koska elämästä kun ei ikinä tiedä, kaikki voi romahtaa huomenna. Varsinkin tuo hyvin epävarma ja pelottava kevät oli erittäin hyvä esimerkki siitä, että mitä tahansa voi tapahtua. Kyllä myös todella pelkäsin että miten mun puodin käy sen jälkeen, että saanko laittaa pillit pussiin. Kun sitten myymälän auettua alkoi asiakkaita tulla ja vielä hyvin, olen todella kiitollinen että tilanne on nyt tämä.

Tinahäät

Myös minun ja mieheni 10-vuotishääpäivä oli alkukuusta. Sekin pisti todella miettimään tätä elämää. Mihin on kadonnut 10 vuotta. Miten olen itse kasvanut 10-vuodessa. Miten meidän parisuhde on elänyt ja kokenut kaikkea 10-vuodessa. Miten yleensäkin olemme yhdessä vielä. Jotenkin tällaiset isot merkkipäivät saa todella pohtimaan sitä kaikkea mennyttä, ja tulevaa.

Olen nyt viime päivinä lukenut somesta monien muidenkin hääpäivistä. Miten kehutaan päivityksissä toista, mietitään pitkän parisuhteen salaisuutta jne. Edelleen on olemassa ikäihmisiä, joiden nuoruudessa ero ei missään nimessä ollut edes vaihtoehto, kun taas nykyään erotaan jo melko lyhyessäkin ajassa. Pitkä parisuhde, ja varsinkin avioliitto, ei ole enää niin itsestäänselvyys. (Mihin liittyvä vapaus valita, on myös hyvä, että huono asia, mutta ei siitä nyt tämän enempää. )

Kun me mentiin naimisiin, kummankin ajatus oli ihan oikeasti, että tässä nyt pysytään. Oltiin nuoria, mutta meillä oli jo yksi lapsi ja kokemusta edellisistä suhteista. Oli jo nähty lyhyet parisuhteet, vähän pidempikin parisuhde ja deittailut. Oli jo vertailukohtia ja kokemusta. Siksi monesti tämän 10 vuoden (tai 12 vuotta yhdessä) aikana olenkin todennut kriisien keskellä, että “ei se vaihtamalla parane”. Joka kuulostaa ehkä myös vähän ilkeältä, mutta on hyvä muistutus että kukaan ei ole täydellinen. Sen sijaan muistaa ne, mikä toisessa on hyvää, jopa poikkeuksellisen hyvää.

Pitkän parisuhteen salaisuus

Meillä pitkän parisuhteen salaisuus onkin varmaan just se. On ehditty elää sinkkuna ja muissa suhteissa, ei todellakaan ole mitään tarvetta tuijotella vieraisiin pöytiin. Tutustuttiin ensin ystävinä, ja viihdyttiin keskenämme niinkin. Kunnes jossain kohtaa keskustellessa se kolahti, että tässä on joku kohtalo nyt. Mun mies on minua 7 vuotta vanhempi, ja se ikäero tuntui silloin kun tavattiin. Itse olin nuori ja villi 23-vuotias, mies jo lähes 30-vuotias elämää nähnyt aikuinen, jolla oli kuitenkin huumorintajuinen pikkupojan mieli. Hän kohteli minua kuin prinsessaa, joka oli tosissaan kanssani. Nykyään ikäero ei enää tunnu, mutta tosissaan hän on edelleen.

Meidän 10-vuoteen on kuulunut paljon kaikkea. Tämän talon remontti ja hoito, sekundaarinen lapsettomuus, lopulta toinen lapsi, mun kipuilut aiheen kanssa, mun yrittäjyys, rahahuolet, läheisten kuolemia, sijaisvanhemmuus ym ym. Lisäksi ollaan tosi paljon yhdessä perheenä, varmaan ihan harvinaisen paljon. Aiemmin olin itse aina kotona, nyt on mies kotona ja itse olen töissä seinän takana. Harvemmin ollaan missään erikseen muutamaa tuntia pidempään. Hyvin harvoin saadaan kahdenkeskistä aikaa. Joten kyllä myös välillä vähän kiristää.

Välillä on ollut todella vaikeeta, hetkiä kun on ollut suorastaan ihme että ollaan yhdessä. Viime vuosikin oli aika vaikea, ehkä vaikein tähän asti, mutta tilanne helpotti kun miehellä alkoi sijaisperhetyöt. Hän todella viihtyy työssään, ja minä omassani. On myös ihanaa että hän jakaa nyt enemmän vastuuta kotiasioista, ja minä saan välillä vaan olla. Huomaan että olen ollut aika rasittunut aiemmin kun oli työt, lapset pieniä ja suurin vastuu kotitöistä, lasten koulusta jne oli minulla. Mies taas ei viihtynyt edellisessä työssään, ja sekin näkyi hänellä ärsyytymisenä ja väsymyksenä.

Siitäkin vaiheesta selvittiin, ja kaikki on nyt just ihan hyvin. Jotenkin tavallaan loksahtaneet kohdalleen.

Juttua riittää

Joskus aiemmassa parisuhteessa mietin, että en halua suhdetta jossa jutut ja huumori loppuu ekan vuoden jälkeen. Sitä pelkoa ei ole Samin kanssa. Hän sellainen mies, jonka jatkuva höpötys on kaikille tuttua. Sellainen ihminen joka pystyy juttelemaan kenen kanssa vaan, ihan mistä tahansa aiheesta. Vastakohta minulle, vieraita vieroksuvalle introvertille. Mies jonka huumorintajuun aikanaan ihastuin, ja jonka kanssa saa edelleen nauraa.

Hänessä parasta on myös kyky olla lasten kanssa. Hän hoitaa hellyyttävästi pienten tyttöjen itkut, ruokkii koko lauman, vie puistoihin, uimaan. Pelaa poikien kanssa, rakentaa majoja ja heittelee vahvoin käsivarsin lapsia ilmaan. On niin suloista kuunnella kun kotona kaikuu nykyään kokoajan “iskää/Samii!!” kun pikkuiset turvautuu ekana häneen asiassa kuin asiassa. On myös helpottavaa että itselläni 10 vuotta ollut päävastuu on siirtynyt välillä hänelle. On todella helpottavaa, kuin painava lasti olisi nostettu päältäni.

Parasta miehessäni on myös luotettavuus. Hän kyllä hajamielisyyksissään unohtaa pieniä asioita usein, kuten ottaa pyykit koneesta, mutta isoihin juttuihin voin luottaa. Hän ei ikinä pettäisi minua, ei katoa baarireissuille kavereiden kanssa, ei juurikaan edes juo. On tarkka periaatteistaan, kuten että ei juo yhtäkään olutta jos aikoo ajaa. Hän ei ikinä aja ylinopeutta, kohtelee ihmisiä hyvin, on kohtelias mutta hauska.

Mies on ollut myös isossa roolissa itseni hyväksymisen kanssa. Hän on parantanut nuoruudessani hajoitetun itsetunnon, ja jaksaa edelleen kehua minua kauniiksi. Se on niin iso asia, ettei hän varmaan edes tiedä miten iso. Ei pelkästään ulkoisesti, vaan yleensäkin kaikkeen tekemiseeni vaikuttanut.

Se että hän on kestänyt kaikki hormonimyrskyni ja henkiset ongelmani, on välillä myös ihme. Olen oikeasti ollut joskus väsyneenä ihan hirveä ihminen. Varsinkin näin introverttina, kun väsyn todella helposti meteliin, sosiaalisuuteen ja kiireeseen. Se että hän on kestänyt kaikki villit ideani ja antanut minun toteuttaa itseäni, on myös hienoa. Että hän on suostunut lähtemään sijaisperhetyöhön, isoon remonttiin ja antanut minun olla yrittäjä, on todella isoja juttuja joihin kuka tahansa ei suostuisi.

Uskon että olen myös itse tehnyt hänelle hyvää. Olen opettanut millaisia ovat normaalit perhejoulut ja muut pyhät . Olen vuosia hoitanut kodin, pidän arjen langat käsissäni ja opetan niitä myös hänelle. Olen tuonut taloon eläimiä, jotka on kuulemma aivan “turhia kakkakoneita”, mutta joille mies lepertelee moneen kertaan päivässä. Hän saa uusia kokemuksia kun lähtee aina mukaan mihin tahansa mitä keksin tai pyydän.

Ammatin puolesta terapiaa

Olemme myös yhdessä juosseet sijaisperhetyön takia monissa parisuhdekeskusteluissa, kaiveltu kaikki lapsuudesta eteenpäin sijaisperheiden PRIDE-koulutuksessa. On juteltu ja huudettu, välillä ei olla ymmärretty toista ollenkaan. Usein kuitenkin lopulta opittu toisesta.

Joten, kyllä tämä kaikki taitaa meidät pitää yhdessä. Viihdyn edelleen hänen seurassaan, ja niin kliseilestä kuin se kuulostaa, hän on myös mun ystävä. Erilailla ystävä kuin paras naispuolinen ystäväni mutta sellainen ystävä jolle voi puhua. Tiedän jo mitkä aiheet saa meidän järkyttävään riitaan, joten niitä osataan jo vältellä, niistä puhutaan sitten muiden kanssa. Ja se on ihan ok. Meissä on paljon samaa, mutta tosi paljon erilaisuutta ja silloin kaikkea ei toisen kanssa tarvitse edes käsitellä. Sitä varten on sitten ne ystävät. Parisuhteemme salaisuus on varmaan myös juurikin se, että lopulta puhutaan. Joskus on kausia ettei jaksa eikä ehdi mieltä askarruttavista asioista puhua, mutta kyllä ne aina jossain kohtaa käydään läpi.

Mulla on mies joka saa minut välillä raivonpartaalle, mutta joka edelleen yllättävää positiivisesti ja tekee minut ylpeäksi. Välillä on päiviä kun ärsyttää niin älyttömästi, välillä taas vieläkin tuntuu perhosia vatsanpohjassa. Mielestäni se on pääasia, että kaikesta huolimatta vielä rakastaa ja tuntee sydämessä, ettei suhde ole vain sitä että “ollaan nyt tässä kun ollaan oltu tähänkin asti” tai ollaan nyt lasten takia edes yhdessä.

Joten tästä taas jatketaan seuraaviin seikkailuihin yhdessä.

-Henna-