Taas syttyi tähti taivaalle

Pimeä synkkä viikko takana. Taas.

Nyt oli mun papan aika lähteä tästä maailmasta parempaan paikkaan.

Täytyy sanoa että hyvin synkän vuoden jälkeen, vuoden jonka aikana liian moni on lähtenyt, mä en tiedä osaanko enää kirjoittaa edes tästä. Pappa oli mulle ehkä liian tärkeä ihminen jotta voisin pukea tunteita sanoiksi, tai edes haluaisin niistä julkisesti puhua. Vaikka me viime vuosina ollaan nähty ihan liian harvoin, niin hän oli sellainen ihminen jonka kohdalla riitti että mä tiedän että hän on tuolla jossain tukena. Mä toivon että pappakin tiesi olevansa mulle tärkeä. Hän oli sellainen turvallinen ihminen mun elämässä. Mummin ja papan luo oli ja on, niin helppo mennä aina.

Nyt mikään ei tunnu samalta, ja mun sisällä on iso musta möykky. Pahin lamaannus on ohi, ja arki jatkuu, koska arjen on pakko jatkua. Tämä möykky ei kuitenkaan lähde vielä pitkään aikaan. Ulkoisesti saatan olla kunnossa, joskus jopa nauraa mutta oikeasti olen aika jumissa.

Pappa oli mulle myös vähän kuin isä, opetti mua arvostamaan itseäni. Sillain vähän taustalla, mummin paasatessa mulle etunenässä elämästä. Pappa myös opetti mulle naurua, huumoria, käytöstapoja. Hän oli sellainen herrasmies ja hulivili samassa paketissa. Aina niin tyylikkäänä, mutta ikuinen pilke silmäkulmassa. Mun pappa oli myös taiteilija, ja häneltä ja mummilta olen perinyt mun taiteellisuuden ja tempperamentin.

Mulla on niin paljon hyviä muistoja hänestä, että niistä voisi tehdä vaikka kirjan. Pää elää jatkuvasti lapsuudessa ja muistoissa. On niin ikävä…

Nyt en pysty sanomaan muuta kuin, ihanaa ensimmäisen adventin iltaa. Meilläkin palaa jälleen kynttilät. Kyllä se joulukin sieltä vaan tulee taas. Itse koitan aloitella vähän työjuttuja taas, putiikkikin oli tämän viikon kiinni ja nyt pitäisi osata taas aloittaa. Sekä aloittaa vihdoin lapsille joulukalenterin tekeminen.

Papalle terveisiä sinne yläkertaan! <3

-Henna-