Täällä taas tauon jälkeen

Nyt kun syksyn myötä arki on vähän rauhoittunut, heräsi ajatus siitä ,että palaisin blogin ääreen. Kuitenkin niin että en ota siitä stressiä, kirjoitan kerran viikossa, tai kerran kuussa, silloin kun ehtii ja huvittaa. Voi olla että into taas laantuu kun pimein aika alkaa ja kuvaaminen menee taas tosi vaikeaksi. Turha niitä kuitenkaan murehtia, nyt on tämä hetki.

Eilen itseasiassa Instassa jo kyselin että moniko haluaisi että kirjoitan, ja mistä kirjoittaisin. Kivasti tuli kannustuksia, ja kommentteja aihetoiveista. Aika paljon toivottiin samoja juttuja joista olen jo kirjoittanut, sisustus, remppa, perhe-elämä jne. Itse haluaisin kuitenkin kirjoitella syvemmistäkin asioista, nuo aiheet tuntuu niin loppuun kulutetuilta. Toisaalta, en sano millekään ei, ja loppupeleissä uskon että tekstit tulee niin kuin tähänkin asti, fiiliksen mukaan. Aiemminkin usein päädyin kirjoittamaan jostain ihan muusta mistä alunperin piti.

Ainakin sijaisvanhemmuudesta olen suunnitellut tekeväni parin kolmen tekstin juttusarjan. Meillä on nyt parin vuoden sisään ollut sijoitettuja erilaisia lapsia taaperosta teiniin, joten aiheesta olisi paljon kirjoitettavaa. Ollaan toimittu sijaisvanhempina muutenkin vuodesta 2009, kuopuksen syntymän jälkeen tuli vaan pakollinen tauko. Lisäksi päävastuu työstä siirtyi minulta miehelle.

Haluaisin myös jotenkin paneutua ekologisuuteen, haaveisiin, onnistumisiin, yleensäkin miten itse näen ja koen tämän maailman. Ne tuntuu itselle niin itsestäänselvyyksiltä, mutta välillä huomaan ajattelevani tosi erilailla kuin ehkä valtaosa suomalaisista ajattelee. Jotenkin olisi kiva myös lapsiperheydestä kirjoitella, nyt kun lapset on molemmat koululaisia. Olen vuosien varrella kirjoittanut niin paljon pikkulapsi-vanhemmuudesta, että onhan tämä ihan oma elämänvaiheensa myös.

Mulle ei ole oikeastaan ikinä ollut suuri ongelma tuottaa tekstiä, nytkin kun blogi on ollut poissa, olen instaan päivitellyt aika pitkiäkin tekstejä. Yleensä nekin syntyy ihan vahingossa. Blogissa isompi ongelma on ollut kuvat. Blogissa pitäisi olla laadukkaat kuvat, ja aina mulla ole kuvia valmiina kun teksti-idea syntyy. Lisäksi kuvien muokkaus on tylsää hommaa ja vie hirveästi aikaa. Varsinkin kun joudun sitä töissäkin tekemään enemmän kuin tarpeeksi.

Tämän kerran postauksen aiheena olisi kuitenkin ihan vaan kertoa kuulumisia, kun en täällä ole kirjoitellut. Joten tästä tulee.

Mitä meille kuuluu

Meille kuuluu ihan hyvää. Sellaista perusarkea, niinkuin aina. Suht tasaista, mutta välillä on lasten kanssa murheita enemmän tai vähemmän. Keväällä murehdin työjuttuja. Olin tosi väsynyt koronan tuomiin työongelmiin, jonkinlainen koronaväsymys/pieni burn out oli selvästi päällä. Työt ei tuonut iloa ja harkitsin jopa lopettamista. Jos joku ei ole seurannut blogiani aiemmin, niin mulla on siis pieni lifestyle-puoti Korson Aseman puoti. Mun puoti on tässä samassa talossa, ja samassa tilassa on kaksi muuta yrittäjää.

Kesällä väsymys jatkui helteiden vuoksi. Kesä meni jotenkin tosi ohi, odotin vaan että helteet loppuu mutta nehän kesti tosi monta viikkoa, ja elokuussa kun ne loppui, alkoi sateet. Ei saatu oikein mitään aikaiseksi, ja sijaisvanhempana oli omia haasteita, joten ei oikein mentykään mihinkään. Kesän aikana sain kuitenkin työintoni takaisin, ja nyt menen taas tosi ilolla ja uudella innolla töihin.

Yksi iso ilonaihe oli se, että mulla aloitti töissä elokuussa ensimmäinen tuuraaja. Olin jo pitkään haaveillut että sellainen olisi, jotta olisi helpompi viikonloppuisin olla perheen kanssa vaikka mökillä, ja saisin enemmän itselleni luovaa aikaa, kun joku muu istuu kassalla. Luovaa aikaa, kuten tämä blogi. Meillä aloitti myös työharjoittelija, joka lisää myös omaa aikaani muuhun kuin perusjuttuihin.

Lapset kasvaa

Iso juttu elokuussa oli myös se, että esikoinen aloitti yläasteen ja kuopus alaasteen. Sekin varmaan vaikutti ihme fiiliksiini keväällä ja kesällä. Koin jotenkin tosi vahvasti sen yhden elämänvaiheen loppumisen. Meillä ei ole enää pikkulapsia, ja aivan hirvitti miten nopeasti se lapsuus menee ja yhtäkkiä omat lapset on isoja. Tavallaan se vapaus on ihanaa, tai onkin, mutta tietty suru myös siitä että lapset on isoja. Varsinkin kun molemmat lapset samaan aikaan koki noin ison jutun, se oli itsellekin tosi vaikea vaihe. Tai sellainen että asioita mietti tosi paljon.

Samalla jännitin meidän kuopuksen koulun aloitusta, ja ihan syystäkin, haasteita on ollut. En halua tarkemmin kertoa että mitä kaikkea, sen verran yksityisyyttä lapselle annan. Meidän poika on vaan aina ollut haastavampi lapsi kuin esikoinen, ja tietty omapäisyys ja villeys näkyy koulussakin. Onneksi hänellä on kuitenkin ihan tosi huippu opettaja, siitä olen todella kiitollinen. Sitäpaitsi hän on tosi fiksu ja empaattinen poika pohjimmiltaan, kunhan selätetään ne haasteet. Sitäpaitsi hän joutui aloittamaan koulun niin nuorena, loppuvuoden lapsi kun on. Tuossa iässä se puolikin vuotta on iso asia.

Terveydestä huolehtiminen

Mitäs muuta. Urheilua olen jatkanut ahkerasti, tosin vähän höllännyt, meni vähän överiksi sekin keväällä. Mun äitiysfyssari, joka on hoitanut mun vatsalihaksen erkaumaa, aloitti nyt muutenkin mun pt:nä, ja teki mulle tosi kivan viikko-ohjelman. Sellaisen jossa treeniä on sopivasti, ei joka päivä. Saliohjelma on kiva, ja peruskuntoa kasvatetaan pikkuhiljaa kävellen. Samalla tankkaan rautaa, koska mulla todettiin raudanpuuteanemia viime vuoden lopulla. Olo onkin kokoajan hiljalleen parempi. Kunto kasvaa ja mieli tyyntyy.

Lisäksi olen edelleen neulonut ahkerasti, kissat ja koira voi hyvin. Mieskin voi hyvin, ja viihtyy koti-iskänä. Uusia haaveitakin on, aina pitää olla. Niistä palaan kuitenkin myöhemmin. Alkaa mennä teksti liian pitkäksi.

Tällaista meille siis. Ensi kerralla luultavasti palaan siitä sijaisperhe-aiheesta.

-Henna-