Syntymäpäivänä

Mulla tuli tänään 32 vuotta tätä elämää täyteen.

Tässä vaiheessa elämää ikäkriisit on toistaiseksi kriiseilty, eikä juhliakaan ole tiedossa tälle päivälle. Yleensä mä jotain pientä järjestän, kakkukahvit tms mutta nyt on kaikki niin kiireisiä ja mullakin illalla kokous, että nyt mennään näin. Mieskin antoi kukkia jo eilen. (En tiedä mikä idea se oli, varmisti varmaan etukäteen että ei unohda, haha!) Taidan edes antaa itselleni luvan herkutella tänään vähän enemmän.

Olen pohtinut taas ikää viime aikoina. Just että mitä tässä iässä voi ja ei voi tehdä. Vaikka olenkin vielä suht nuori niin en voi enää pukea päälleni mitä vaan, vaikka haluaisinkin. Tai mietin että mihin festareille voin mennä kesällä. Mä kysyn aina mun nuorelta siskoltani, että voiko tässä iässä tehdä sitä ja tota. Sisko vastaa aina että mä olen niin cool-sisko, että voin! Haha!

Vaikka ikä on vain numero, niin silti joskus tulee vaan se fiilis että mä en kuulu tänne paikkaan, tai että en voi värjätä tukkaa enää pinkiksi vaikka mieli tekisi. Toisaalta, eihän sitä mikään estä. Nykyään varsinkin kun tuntuu että tatuointeja ja lävistyksiä on kaiken ikäisillä (No eihän ne tatskat katoakaan mihinkään vaikka olisin 100-vuotias. Korkeintaan ryppyjen alle). Kuitenkin jos itselle tulee se olo että ei, nyt meni yli, niin sitten sen mukaan pitää mennä. Tärkeintä on että omassa kropassa on hyvä olla ja on just sellainen kuin itse haluaa. Mun kropassa se tarkoittaa että ei napapaitoja, eikä teinifestareita.

Mä silti koen että äityys on se joka mua on enemmän vanhentanut kaikin puolin. Vastuuta on enemmän ja näitä menoja sun muita joutuu enemmän miettiä. Jos olisin 32-vuotias ja lapseton, olisinkohan kovinkin erilainen? Luultavasti.

Toisaalta 32-vuotiaana sitä on kuitenkin vielä tosi nuori. Mulla on vielä noin 10 vuotta aikaa tehdä lisää lapsia jos niin haluamme. Toisaalta jos en niitä tee, niin kun täytän 40-vuotta, mun lapset täyttää 10 ja 16 (!!!!) vuotta. Eli mulla on silloin, vieläkin suht nuorena, aikamoinen vapaus verrattuna tähän pikkulapsi-arkeen. Se tietäisi ehkä enemmän matkustelua, enemmän parisuhdeaikaa (jos se parisuhde kestää tämän pikkulapsi-ajan) ja ehkä jotain muuta uutta elämässä. Vaikka se oma sisustuspuoti josta olen haaveillut.

Tässä iässä olen myös paremmassa kunnossa kuin ikinä. Syön suht terveellisesti, ja liikun enemmän kuin koskaan aiemmin. Bile-ikä ja alkoholilla läträäminen on mennyt ajat sitten ohi, ja voi vaan nauttia siitä että voi fyysisesti tehdä itselleen jotain hyvää.  Elämä on suht tasaista nykyään, sitä nauttii arjen rutiineista ja pienistä asioista.

Vanheneminen ei enää edes pelota niin paljon. Varsinkin kun ympärillä on neljä-viisikymppisiä jotka nauttii elämästä, eikä stressaa pikkuasioista niin paljoa. Mäkin odotan sitä ikää kun loppuu turha stressaaminen.

Kaiken tämän jälkeen olen todennut että mä olen ihan hyvän ikäinen, ja mulla on asiat tosi kivasti. Mun kohta 40-vuotias mieskin on hyvä esimerkki siitä. Jätkä on sellainen ikuinen pikkupoika, että ikä todellakin on vain numero. Oma fiilis ja käytös on ihan omasta asenteesta, eikä iästä, kiinni.

-Henna-