Synkkiä tunnelmia

Mulle on iskenyt nyt joku blogi-stoppi. Olen kaksi kertaa kirjoittanut näiden kuvien alle pitkät tekstit, ja sitten poistanut ne. Ensin kirjoitin jotain turhanpäiväistä hömppää. Sitten maailmantilanne sai tuntemaan miten turhaa kaikki sellainen on, ja poistin sen. Sitten seuraavaksi näpytin näppäimet vinkuen erittäin painavaa ja mustaa tekstiä, kaikki sonta vaan purkautui ulos. Totesin että sekin on liikaa, joten nyt kolmas yritys.

Ihan rehellisesti mun mieli on ollut aika musta viime aikoina. Toimin melko normaalisti, hoidan kotia, töitä ja lapsia automaatilla. Koska pakko. Koska tilanne ei parane sängyssä makaamalla ja voivottelulla. Silti tuntuu että kaikki on vaan jotenkin liikaa nyt. Oskun (kissa) kuolema, synkät uutiset, korona-lukujen kasvu, Koskelan teinimurha, 13-vuotiaan koulukiusatun lapsen itsemurha ym ym. Lisäksi ihan jatkuva huoli töistä, eristäytyminen, se ettei tälle tilanteelle näy enää loppua. Siis koronalle. Aivan liikaa nyt vaan kaikkea.

Periaatteessahan omani ja läheisteni asiat on ihan hyvin. Kaikki on terveitä, rahat ei ole vielä loppunut ym. Että siinäkin mielessä vähän ristiriitaista nämä synkät ajatukset. Mutta maailma ei voi hyvin. Jotenkin se, että nyt jo LAPSET tappavat julmasti ja erittäin raa´asti toisiaan, oli viimeinen niitti mun synkkyydelle. Olen ollut todella henkisesti halvaantunut muutaman päivän. Nyt lomalla olen pari päivää yrittänyt pysyä kokonaan pois Facebookista ja uutisista, koska mieli ei enää kestä. Olo onkin jo vähän parempi. Kunnes tuli nämä uudet korona-rajoitukset…

Yrittäjien vaikea vuosi

En yhtään ihmettele jos moni yritys nyt lopettaa, itselläkin tekee jo aika tiukkaa. Tammi-helmikuu on aina hiljaisia kuukausia, mutta ne selviää aina jotenkin koska tietää että maaliskuussa alkaa helpottamaan. Nyt ollaan JO TOISTA VUOTTA tässä tilanteessa että Suomi menee kiinni maaliskuussa. Joo mulla on nettikauppa, ja pysyttelen ehkä jotenkin pinnalla, mutta en jaksa enää soveltaa, miettiä yötä päivää miten saan asiakkaita, mitä tuotteita mulla on edes varaa ostaa sisään, mitkä tuotteet nyt ehkä eniten liikkuisi. Miettiä miten mainostan, missä mainostan, paljonko on varaa laittaa rahaa mainoksiin kun tili on tyhjä ym. Mun pää ei jaksa. Mutta jaksettava on. Jaksettava on, vaikka koko lomaviikkokin on mennyt murehtimiseen ja pääasiassa kotona kykkimiseen. Aivot ei pääse yhtään rentoutumaan, jatkuva jännitystila kropassa.

Mitä tulee taas noihin nuoriin liittyviin uutisiin, mä en tiedä, onko mikään julma murha tms saanut mua koskaan noin halvaantuneeksi kuin tuo teinimurha. En lähde tässä nyt sen enempää asiaa avaamaan, mutta olen tässä jo monta päivää miettinyt että mitä voisin tehdä nuorten hyväksi, ja miten otan tämän asian näin isosti. Toki tämä korona-masennus vaikuttaa, ja se että oma poika lähenee teini-ikää. Sekä tietty tuon tapauksen julmuus kaikessa hirvittävyydessään. Vähän myös suututtaa ettei tuosta aiheesta ole tehty isompia kampanjoita, ja enemmän jo huudeta somessa nuorten puolesta ja kouluväkivaltaa vastaan.

En voi olla hiljaa

Että näin hyvin on sitten tämä loma mennyt. Voin sanoa että varmaan surkein lomani ikinä. Enkä todellakaan palaa rentona ja raikkaana ensi viikolla töihin. Tiedän että kuitenkin selviän tästä, ja tuleva kevät, tulevat puutarhatyöt ym tulee helpottamaan oloa. Kesällä sitäpaitsi pääsee edes mökille samoja seiniä karkuun. Kunhan ei tule enää yhtään enempää ikäviä uutisia. Niitä on tähän vuoteen riittänyt jo tarpeeksi.

Se miksi avauduin täällä, toisin kuin yleensä, johtuu siitä, että en pysty näissä tunnelmissa höpistä sisustamisesta. Ja halusin näyttää että täälläkin on vaikeaa nyt niin kuin muillakin. Ei ole mitään täydellistä blogielämää, vaikka onkin nätit kotikuvat.

Koti on vain talo

Olen myös nyt muutaman illan katsellut Yle Areenalta ruotsalaista Unelmakodit-sarjaa. Sarjassa kodit ovat ihania, mutta niissä käydään läpi myös perheiden tarinaa. Ole nyt katsonut ehkä reilu 15 kotia ja niiden tarinaa. Näissäkin kotitarinoissa muistaakseni kolme paria on eronnut remontin aikana, ja kolmella naisella on ilmennyt syöpä remontin aikana. Lisäksi uupumusta, puoliso kuollut aiemmin ym! Siis todella paljon prosentuaalisesti. Lähes kaikki tarinat loppuu siihen, että pareilla valmistuu isolla työllä kauniit kodit mutta lähes kaikki toteaa että ovat rempan aikana oppineet, että se on silti vain talo. Se ei ole niin tärkeää kuin ne ihmiset ympärillä. Ja näinhän se on.

Toki kodinlaittaminen tuo iloa arkeen, se on rentouttava ja kiva harrastus ja jatkossakin siitä kirjoitan. Joskus on vaan elämässä vaiheita kun isommat asiat on tärkeämpiä. Joten haluan ottaa niihin kantaa, enkä vain kääntää päätäni pois.

Pidetään huolta itsestämme ja muista ympärillämme.

-Henna-