Sijaisvanhemmuus osa 1. Tukiperhe, sijaisperhe vai vastaanottoperhe?

Aloitan nyt mun sijaisperheaiheisen postaussarjan, ja kuten otsikosta näkyy, ensimmäisenä aiheena käyn läpi, millaisia sijaisvanhemmuusmuotoja on. Tähän kohtaan sanon, että nämä postaukset on tehty meidän perheen kokemuksen kautta, ja miten me ollaan nämä asiat opittu. Eri kunnissa voi olla eri käytäntöjä, ja ammattilaiset osaavat vielä tarkemmin kertoa aiheesta. Voit olla yhteydessä oman kuntasi lastensuojeluun, jos sijaisperheeksi ryhtyminen kiinnostaa. He mielellään kertovat lisää.

Sijaisperhe

Sijaisperhe on se yleisesti ehkä tutuin muoto. Sijaisperhe tarkoittaa yleensä perhettä, johon lapsi sijoitetaan pitkäksi aikaa, ehkä koko jäljellä olevan lapsuutensa ajaksi. Sijaisperhe ei kuitenkaan ole sama asia kuin adoptio, vaan aina on mahdollisuus että lapsi palaakin biologisille vanhemmilleen, tai päätyy vaikka lastenkotiin.

Sijaisperheeseen lapsi tutustuu useamman käynnin verran. Usein prosessi alkaa niin, että sosiaalityöntekijät valitsevat parhaan perheen lapselle, ja käyvät ensin itse tutustumassa perheeseen. Tuon jälkeen perheestä kerrotaan biovanhemmille ja lapselle. Usein biovanhempi käy ensin tutustumassa perheeseen, sitten lapsi. Riippuen tilanteesta ja lapsen iästä. Tutustumisaikoja pidennetään pikkuhiljaa, ja käyntien välillä tiedustellaan miten meni, ja ovatko kaikki valmiita sijoitukseen. Eli viihtyykö lapsi ja kokeeko perhe että lapsi on heille sopiva. Tämä vaihe tehdään varoen ja toivotaan rehellisyyttä, koska on kaikkien etu että kaikilla on hyvä fiilis sijoituksesta. Kun tutustumiset on käyty, muttaa lapsi perheeseen.

Usein sijoituksen aikana lapsi käy kotilomilla, vaikka yhden viikonlopun kerran kuukaudessa, jos tilanne sen sallii. Sijoituksen aikana toivotaan muutenkin hyvää suhdetta biovanhempiin ja takaisin, ja tuetaan lapsen ja biovanhempien välejä. Kuitenkin itse arki pyritään rauhoittamaan, ja lapsi elää normaalia arkea sijaisperheessä.

Sijoituksen aikana lapsella ja sijaisperheellä on myös omat sosiaalityöntekijät, jotka tukee sijoituksen ajan ja toimii tarvittaessa tiedonvälittäjänä erilaisilla asioissa. Pitkäaikaisessa sijoituksessa tapaamisia sosiaalityöntekijöiden kanssa ei välttämättä kuitenkaan oli kauhean usein, jos kaikki sujuu hyvin.

Pitkäaikaisessa sijoituksessa sijaisvanhemmat ovat yleensä lapsesta päävastuussa, ja saavat tehdä päätöksiä lapsen asioissa. Toki tässäkin toive on, että biovanhempien kanssa pystytään isoista asioista yhdessä puhumaan ja sopimaan.

Jos biovanhempien tilanne helpottuu tai muut syyt jotka sijoitukseen johti, saatetaan alkaa miettimään lapsen kotiuttamista. Tämä on kuitenkin yleensä hyvin pitkä prosessi, ja sijoitusta ei lähdetä purkamaan kovin heppoisin perustein.

Pitkäaikaisessa sijoituksessa palkkiot eivät ole yleensä niin suuria kuin vastaanottoperheillä, riippuen tosin sijoittavasta tahosta. Eli kunta vai yksityinen, ja kuntienkin välillä on eroja. Esim itse olemme olleet töissä Helsingillä, ja nyt Vantaalla. Kuntien palkkio ei riitä siihen että toinen meistä voisi olla täysin kotona, Varsinkin jos meillä olisi vain yksi sijoitettu lapsi. Tosin pitkäaikaisessa sijoituksessa ei vaaditakaan vanhemman täyttä kotona olemista. Toive on kuitenkin että alkuun toinen olisi kotona, kunnes lapsi sopeutuu, riippuen lapsen iästä toki.

Vastaanottoperhe, eli meidän tämänhetkinen rooli.

Tämä on meille se tutuin juttu. Laskin juuri että olen itse ollut kotona sijaisvanhempana joku nelisen vuotta ehkä…? Aloitin kun esikoinen oli 1,5 vuotta ja lopetin kun jäin kuopuksesta äitiyslomalle. Kun kuopus oli 2 vuotta, aloitimme pitkäaikaisina sijaisvanhempina. Sijoitus kuitenkin päättyi kesken, ja itse siirryin yrittäjäksi. Mies vuorostaan jäi kotiin, ja nyt meillä on ollut vajaa 2 vuotta taas lyhytaikaisesti sijoitettuja.

Kun aloitin työssä, työn nimike oli vielä kriisiperhe, mutta se vaihtui vastaanottoperheeksi, joka on lempeämpi nimi työlle. Käytän lyhennettä vo-perhe. Meidän tehtävä on vastaanottaa kiireellisiä sijoituksia, eli tämä on se rankin näistä sijoitusmuodoista. Meille lapset tulevat usein jostain kriisitilanteesta, tai yleensäkin tilanteesta jossa täytyy nopeasti vastaanottaa lapsi. Joskus lapset tulevat virka-aikoina, tai jos päivystämme, sijoitus saattaa tulla keskellä yötä.

Yleensä vo-perheissä lapset ovat väliaikaisesti. Sijoitukset kestävät muutamasta päivästä reiluun vuoteen. Meillä lyhin sijoitus oli pari-kolme päivää, pisin taitaa olla lähes 1,5 vuotta. Keskimäärin lapset viipyy meillä muutaman kuukauden.

Eli tilanteet menevät keskimäärin näin: Lapsi tarvitsee sijoituksen koska kotona on joku ikävä tilanne, tai esim lapsen vanhempi sairastuu eikä heillä ole tukiverkostoa. Tilanteessa voi olla perheriitaa, väkivaltaa, päihteitä, mielenterveysongelmia, sairautta, väsymystä, vanhemmat eivät pärjää lapsen kanssa, tai jotain muuta. Läheskään aina kyse ei ole päihteistä, niin kuin pääasiassa oletetaan. Vaikka toki sitäkin on. Naapuri tekee ilmoituksen lastensuojeluun, tai sukulainen, lapsi itse kertoo koulussa tai vanhempi itse hakee apua. Sossut menevät tarkistamaan tilanteen, ja samalla jo meille soitetaan. Yleensä tässä kohtaa saadaan ehkä just tietää lapsen iät ja määrä, ja kysytään, otetaanko vastaan jos sijoitus toteutuu. Kun paikan päällä sossut toteaa että ei ole lähipiirissä ottajia ja sijoitus tarvitaan, varmistetaan asia meille. Monesti tässä kohtaa tulee myös peruutuksia, kun sijoitusta ei tarvitakaan.

Lapsi saapuu

Seuraavaksi sossut hyppää lapsen kanssa taksiin (tai meidät pyydetään hakemaan lapsi) ja sillä aikaa me pedataan sänkyä ja valmistellaan kotia lasta/lapsia varten. Kun he saapuvat, me esittäydytään ja esitellään paikat ja eläimet ja perheenjäsenet. Päivisin sossut jäävät usein vielä juttelemaan, ja kertovat tarkemmin tilanteesta. Öisin tuonti on nopea, ja lapsen kunto tarkistetaan (haavat tms) hoidetaan nopeat pesut, pisut ja laitetaan nukkumaan. Tässä kohtaa usein tiedetään mistään tosi vähän. Tilanteet lasten kanssa on myös tosi erilaisia. Jotkut lapset asettuvat heti kodiksi, joskus jännittää ja itkettää, joskus lapsi on ihan ylikierroksilla. Iso ero on toki myös siinä, onko lapsi vaikka 1-vuotias vai teini. Meillä on ollut heitä kaikkia. Tilannetta helpottaa usein tosi paljon meidän eläimet tai lapset, jotka rentouttaa tilannetta. Meidän eläimet ovatkin aika terapiaeläimiä olleet nämä vuodet.

Seuraavina päivinä lapsesta kerrotaan lisää, ja sossut tapaavat vanhempia, jossain kohtaa myös meitä ja lapsia. Jokainen prosessi menee hyvin erilailla, mutta lyhyesti kerron että tavoitteena on aina ensisijaisesti saada lapsi takaisin kotiin. Monesti sijoituksen aikana lapsi tapaa vanhempiaan kotilomilla tai valvotuissa tapaamisissa meillä tai muualla. Tapaamisia saattaa olla pari tuntia viikossa, tai vaikka viikonloppulomia. Yleensä kotilomat pitenee loppua kohden, jos lapsi on palaamassa kotiin.

Joskus on tilanteita kun lapsi päätetään sijoittaa sijaisperheeseen, tai päätyy lastenkotiin. (esim lapsella on vaikeita ongelmia, itsetuhoisuutta tms) Jos päädytään sijaisperheeseen, odottaa lapsi vo-perheessä, kunnes sopiva sijaisperhe löytyy. Siitä alkaa prosessi jonka jo esittelinkin.

Meillä on ollut kymmeniä lapsia, ja suurinosa on kuitenkin päätynyt takaisin kotiin.

Normaali arki

Myös meillä lapsi elää mahdollisimman normaalia arkea. Käy koulussa, päiväkodissa, näkee kavereita, käy harrastuksissa. Sijoituksen aikana kirjoitamme myös raporttia lapsesta, joka jää tietoihin seuraavia ammattihenkilöitä varten. Lapsi saa myös itse lukea raportin myöhemmin niin halutessaan.

Vo-perheessä sossuihin ollaan huomattavasti tiiviimmin yhteydessä. Tilanteet saattavat muuttua hyvinkin nopeasti. Meillä on oma ihana sossu, ja lapsilla on oma. Lasten sossu siis on lähes aina meille uusi henkilö, koska eri lapsilla on eri sossut, mutta meidän oma pysyy, jos vain mahdollista. Sossut on meidän tukena, tapaa meitä välillä, kyselee kuulumisia ja miten jaksetaan. Tarvittaessa saamme esim terapiaa pyytää.

Meille kuuluu myös kaksi lomapäivää kuukaudessa, mutta hyvin harvoin niitä tulee käytettyä. Lomapäivät tarkoittaisi sitä, että lapsi pitäisi siksi aikaa siirtää sukulaisille tai toiseen vo-perheeseen, ja sitä stressiä emme yleensä halua aiheuttaa. Joskus harvoin jos reissaamme johonkin, käytämme lomapäiviä. Tänä kesänä otimme yhden lomapäivän, kun veljelläni oli häät.

Vo-perheessä raskainta on kyllä todella nopeasti muuttuvat tilanteet, jolloin elämää on todella vaikeaa suunnitella. Reissut, mökille lähtö ym. Kyse ei ole siitä että emme voisi ottaa sijoitettua lasta mukaan. Yleensä voimme. Vaan siitä, että vanhemman tapaaminen saattaakin osua juuri vaikka viikonloppuun kun olisimme lähdössä, tai olemme päivystämässä jne. Tai vaikka lapsi olisi kotilomilla, saattaakin tulla soitto että nyt ei suju, lapsi pitää hakea pois jne. Muuttuvia tekijöitä on tosi paljon. Kun itselläni on lomaa, saattaa miehen vastuulla olla viedä lasta vanhempien tapaamisen kahdesti viikossa, jolloin viikon mökkireissu ei ole mahdollista jne. Tämä on myös syy, miksi tämä työ ei monelle sovi, ja syy miksi tämä työ on välillä raskasta.

Toki raskasta on myös tunnesiteet ym, mutta niistä asioista palaan toisella kertaa.

Palkkiot ja erilaiset lapset

Vo-perheenä palkka onkin jo ihan kohtuullinen, varsinkin jos lapsia on enemmän. Toisaalta, olemme töissä oikeasti 24/7, ja tilanteet muuttuu sekunnissa, joten palkan on syytäkin olla edes vähän sitä vastaavaa. Vo-perheenä myös kotimme on avoinna niin lapsille, sossuille, sukulaisille kuin lasten kavereillekin. Palkkio maksetaan päivärahana, niin että päivärahan saa aina niistä päivistä kun lapsi on meillä. Lisäksi saamme pienen kuukausikorvauksen, jonka saa aina, on lapsia tai ei ja päivystäessä pienen päivystyskorvauksen. Kun aloitin Helsingissä 2009, en saanut mitään kuukausirahaa. Eli kun meillä ei ollut sijoituksia, ei tullut yhtään rahaakaan. Se oli aika rankkaa, mutta on onneksi muuttunut. Lisäksi meille maksetaan päivärahana kulukorvausta, jonka tarkoitus on kattaa lapsen ruoka ja muut menot.

Kaikkien näiden vuosien aikana meillä on ollut lähes kokoajan sijoitettuja, yleensä kun edellinen lapsi lähtee, seuraava tulee muutaman päivän sisään, tai parissa viikossa. Joskus alkuvuosina oli tilanne että olin kuukausia tyhjillään, ja se oli rahallisesti vaikeaa aikaa, koska en tosiaan saanut mitään rahaa mistään enkä voinut muualle mennä töihin, koska odotin sijoitusta. Joskus on myös tilanteita kun lapsi lähtee aamulla, ja uusi tulee samana iltana. Nämä on kuitenkin harvinaista, ja myös henkisesti vähän rankkaa. Pieni hengähdys ja henkinen luopuminen on hyvä olla välissä.

Niin, ja aina saa kieltäytyä jostain tapauksesta, ja pitää halutessaan pari päivää vapaata sijoitusten välissä. Silloin onkin paras hetki pitää lomaa, jos on mahdollista pitää. (yleensä ei, koska minulla on oma työ) Vo-perheenä saamme myös toivoa minkä ikäisiä ja montako lasta otamme. Meiltä myös kysytään saako lapsella olla vaikka sairauksia tai tulla eri kulttuurista jne. Meillä taitaa nyt ikätoive olla 3-15 v, 1-2 lasta. Mutta joskus meiltä kysytään että otetaanko silti vaikka 1-vuotias.

Tämä vo-perhe-aihe meinaa lähteä mulla rönsyilemään, joten palaan siitä myöhemmin lisää.

Tukiperhe

Tukiperheenä emme ole toimineet koskaan. Tukiperhe on perhe, joka ottaa lapsia vaikka kerran kuussa viikonlopuksi asumaan. Eli perhe on biovanhempien tukena. Esim tilanne jossa vanhemmat ovat itse todella kuormittuneita. Lapsia on monta, on sairauksia, yksinhuoltajia ilman tukiverkostoja jne. Tukiperhe antaa biovanhemmille hengähdystauon, ja lapsille kivan paikan jossa käydä viettämässä mukavaa aikaa. Sekä elämään lisää turvallisia aikuisia joihin tukeutua. Mielestäni tämä onkin ihana ajatus. Biovanhemmat ovat aina ne tärkeimmät aikuiset lapselle, mutta on kaikkien etu, että lapsella on elämässä myös se tukiperhe tukena. Vähän kuin vaikka mummola.

Tukiperheenä saa vain pientä nimellistä korvausta, mikä mielestäni saisi olla enemmänkin, koska tukiperheistä on huutava pula.

Itse emme saa toimia tukiperheenä, koska vo-sijoitukset ovat niin rankkoja ja nopeasti muuttuvia tilanteita. Tukiperheessä lapsen pitää saada täysi huomio ja turvallinen ja rauhallinen arki. Olemme joskus siis miettineet jonkun vanhan tutun lapsen tukiperheeksi ryhtymistä, joka olisi ihana ajatus, mutta joka ei onnistu.

Palaan tosiaan aiheeseen myöhemmin, käsittelen mm. miten tähän työhön pääsee, miten itse päädyimme tähän, miten meidän lapset suhtautuu, ne tunteet jota työ tuo jne.

Kysymyksiä saa jo laittaa, mutta luultavasti tulen vastaamaan niihin seuraavissa osioissa.

Oliko nämä sulle tuttua? Kiinnostaisiko sinua sijaisperheeksi ryhtyminen?

-Henna-