Sairaana?

Jaahas, tähän se taas meni. Kroppa sanoi seis. Samoin kävi Samille.
Sami tuli eilen illalla myöhään kotiin (oli käynyt hakemassa aineita ikkunaa varten, hakenut tavaraa entisestä kodista ym) ja makasi raatona sohvalla loppuillan. Tänään vissiin sama jatkuu.
Mulla on veto ihan veks ja flunssaa selkeästi pukkaa.

No, ei se auta kun sitten sairastaa vissiin. Ei meillä mihinkään kiire kyllä olekaan.
Mulle taas tänään selitettiin että täällä pitäisi kyllä olla se ja se, silloin ja silloin valmiina. Ei se kyllä vaan niin mene. Ensinnäkin, hommat ei ikinä mene siinä aikataulussa kuin itse haluaisi. Monet asiat hidastaa, kuten sairastelu. Toiseksi, sain taas tänään muistutuksen siitä, ettei vanhassa talossa kaikki ole pelkkää pintaa. Itseasiassa se on vain pieni osa koko kokonaisuutta. Jouduttiin taas miettimään, että tärkein homma on nyt varmistaa että täällä talossa ei ole hometta tms. Kun ei todellakaan voi vielä täysin varmasti tietää mitä tuolta lattian altakin löytyy.  Sieltä voi löytyä todella iso ja kallis urakka.

Olisihan se kiva päästä jo vetämään tapettia seinään. Mulla on joka päivä päässä kuva ihanasta valoisasta kettiöstä joka tuonne toivottavasti vielä tulee. Olen silti realisti, ja tajuan että siihen menee vielä aikaa. Nautin nyt tästä mitä meillä nyt on. Että olemme edes täällä! Kaikki tapahtui niin äkkiä. Ensin luulin etten tätä taloa saa, seuraavana hetkenä olen täällä. Nautin nyt tästä vaiheesta, seuraavana, joskus, seuraavasta vaiheesta. Sanokoon muut kiireiset mitä haluaa.

Välillä tuntuu ettei minun anneta nauttia siitä. Hoputetaan joka suunnasta, netissäkin haukutaan mun “fiilistelyjä”, kaikki neuvoo ja on pätemässä. (Hyvällä, mä tiedän…tiedän)

Onneksi mä voin sulkea puhelimen ja ovet jos alkaa pännimään. Ja näköjään se oma kroppakin kieltäytyi nyt yhteistyöstä. Mä vielä lääkkeillä ja teellä taistelen vastaan.

Nyt meillä on käynyt joka päivä ihmisiä, myös kolmessa lehdessä olemme olleet. (Tänään Vantaan Vartti).Töissäkin kiireitä (kyllä, tähän työhön kuuluu paljon muutakin kuin lastenhoito kotona) Mä olen aivan pyörryksissä kaikesta. Rakastan kyllä tavata ihmisiä, sitä että kodissani on elämää ja haluan pitää ovet avoinna kaikille, nyt on vaan hetken vähän…väsy.

Ai juu, kyllä meillä jotain suunnitelmanpoikasta kuitenkin on. Ensin ikkunat, joita voi tehdä ennen kesää. Tehdään niin monta kuin ehditään siis. Sitten kesällä tsekataan ammattilaisen kanssa ne kellarit, aloitetaan vaikka terassien kunnostus (ovat pahimman näköiset ulkopinnasta). Maalataan pikaisesti isot graffitit seinässä piiloon.
Kesällä myös, miten nyt ehtii: Aita, lapsille jotain leikkijuttua ulos (hiekkalaatikko tms), istutusten siistimistä (puuha mitä mä voin tehdä naistenkesken kun mies kaivelee kellaria). Sitten jos ehtii, aletaan repimään muovimattoja lattiasta, ja sitä itse keittiöremonttia tuonne isolle puolelle.

Luultavasti mikään ei mene niin kuin piti, ja meillä on joku järkyttävä yllätys edessä. Pitäkää peukkuja ettei niin ole. Tärkeintä mulle on vain se, että lapset on turvassa. Kaikesta muusta selvitään mutta en ikinä antaisi itselleni anteeksi jos jostain homeesta tulisi lapsille jotain. Tuskin täällä hengitysilmassa mitään on, mutta kaikki pitää varmistaa.

Pahoittelen jos teksti on kovin negatiivissävytteinen, olokin on nyt sellainen….

Ensi kerralla taas jotain aurinkoisempaa!:)

Tämä menee nyt sänkyyn paksun peiton alle.(Kunhan lapset saa ensin sänkyyn)

Kiitos muuten Ninni tunnustuksesta! Olen tuon jo kerran laittanut eteenpäin, joten tällä kertaa vain kiitän kauniisti!:)