Pyhien jälkeen

Nyt on pyhät vihdoin löllitty ja on aika ottaa itseään niskasta kiinni. Mikä on helpommin sanottu kuin tehty. Arki tuo onneksi mukanaan velvollisuuksia ja menoja, jolloin on pakko saada itsensä liikkeelle. Tämä pää kun on sitä mieltä että voisin nukkua talviunta vielä ainakin kuukauden, kunnes päivä taas pitenee. Niin kamalaa tämä pimeän ajan pääkopan jumitus… Jotenkin tuo lumettomuus vain pahentaa asiaa…
Juuri listasin facebookissakin miten erilainen vuosi meillä on tulossa kun Mikillä alkaa eskari, mä täytän 30-vuotta, sijaisperhevalmennus loppuu ja siitä sitten asiat etenee.
Mulla ei siltikään ole sitä alkuvuoteen liittyvää jännittävää kutinaa mahassa, että hui, mitähän jännää tänä vuonna keksisi. Ei tässä tajua edes että on tammikuu. Vain siksi toivon vieläkin lunta jotta pää tajuaisi että talvessa mennään. Sen sijaan saan pelkkää vesisadetta….

Onneksi se arki tosiaan pakottaa meidät ulos kotoa. Pyhät vaan köllöteltiin, ihan hiljalleen remppaakin aloiteltiin kyllä ja kuusikin lähti eilen. Koti on nyt taas kuin avoin taulu, jotain kivaa uutta voisi keksiä, mutta kun ei…
Oonko mä ainut jolla sama olo? Voiko lumettomuus ja tämä epälomailu aiheuttaa sen että pää on aivan sekaisin? Vai onko tämä vain joka talvista talvihorkkaa, jonka pimeys aiheuttaa? Kun ei tiedä onko päivä vai yö, aina on pimeää.

Luojan kiitos sen tietää että helpotusta on tulossa. Kevättä kohti mennään, ja mun ens kuun synttärit oon suunnitellut niin että tuun nauttimaan täysillä päivästä, hyvää seuraa mutta myös rentoutumista. Sitä odotellessa! Vaikka täytyy silti talvikohmeesta huolimatta yrittää vaan nauttia jokaisesta päivästä, eikä vain odottaa tulevaa. Vaikka aamulla väsyttää niin ettei meinaa ylös päästä niin silti jokaisesta päivästä löytyy jotain hyvää, kunhan vaan jää hetkeksi miettimään niitä hyviäkin asioita.

-Henna-

Ps. mandariineja ja vitamiineja on vedetty nassuun oikein urakalla, ja hidas ristipistotyö on aikas kivaa välillä. Sellaista omanlaista terapiaa.