Pariisi osa 1.

Meidän kolmen yön reissu ei riittänyt läheskään kaikkeen mitä haluttiin vaikka meidän päivät oli aivan täynnä ohjelmaa. Pariisissa on ihan hirveästi nähtävää, mutta Pariisi on myös kaupunki jossa haluaisi rauhassa haahuilla ja eksyillä ilman suuria suunnitelmia. Me nähtiin kyllä nähtävyyksiä enempi kuin olisi voinut uskoa, myös sivukaduille eksyiltiin ja käveltiin kymmeniä kilometrejä. Muutama ihana kahvila koettiin, mutta monesti napattiin myös syötävää ihan vain mukaan.
Shoppailut jäi tosi vähäiseksi, ei vaan ehditty. Ystäväni sanoikin että tärkeintä onkin kokemukset, että näkee paljon eikä vain pyöri ostoskeskuksissa. Olen kyllä samaa mieltä vaikka Ranskassa riittäisi paljon sellaista ostettavaa josta olen pitkään haaveillut. Lisäksi sielä oli vielä alennusmyynnit menossa.

Nestorikin oli aivan ihana herrasmies. Vaikka yöt valvottikin entiseen malliin, niin päivät meni todella kivasti. Poika ei paljoa kiukuttele. Pari kertaa saimme vähän juosten palata hotellille kun poika huusi nälkäänsä ja paluulennolla oli hiukan väsymysitkua. Muutoin Nestori viihtyi hyvin vaunuissa ja kantorepussa, nukkuen tai hereillä.
Pariisi ei kuitenkaan tosiaan ole lasten kaupunki eikä sielä ihan oikeasti niitä lapsia näkynytkään missään. Mietin että mitenhän paikalliset suhtautuu kun menemme ravintolaan vauvan kanssa, ja lisäksi vielä imetän julkisesti. Hyvin sekin kuitenkin meni, ihmiset ihasteli kuinka jolié bébé ja jos nyt joku sattui huomaamaan että imetän, ei kukaan nenäänsä nyrpistellyt. Vauvaan siis suhtauduttiin hyvin, mutta Nestori oli kyllä ainut vauva jonka näin koko reissulla, oikeasti.
Liikkuminen oli hankalaa. Suunnittelimme aina etukäteen että menemmekö vaunujen kanssa eli kävellen vai metrolla kauemmas eli kantorepun kanssa. Kävelyyn menikin paljon aikaa koska etäisyydet olikin pidempiä kuin luulimme, eikä palata voinut metrolla vaikka väsytti. (Metroon ei ole hissejä) Toisaalta taas näimme paljon enemmän kävellen.
Pieni hotellimme oli niin pieni että hissistä sai vaunujen kanssa peruuttaa huoneeseen ja aamupalalle kellarikerrokseen ei edes päässyt rattaiden kanssa, piti syödä vauva sylissä. Sacre coeurin kirkko oli korkealla kukkuloilla ja sinne piti ehdottomasti olla kantoreppu.
Eli toisinsanoen, matka sujui kyllä vauvan kanssa, meillä kun ei ollut vaihtoehtoja mutta kyllähän se liikkumista vaikeutti. Toisaalta vielä vaikeampaa olisi ollut liikkuvan taaperon kanssa.

Oli myös ihan hauskaa kulkea metroilla, junalla sekä taksilla. Nähdä vähän niistäkin kulmista Pariisia. Sokkeloiset metrotunnelit ja vähän alkuun hurjan näköinen metrokartta tuli nopeasti tutuksi ja pian vaihdoimmekin iisisti metrosta toiseen. Junalla menimme lentokentältä hotellille ja taksilla hotellilta kentälle. Taksikyyti oli muuten inhottavin. Hirveät ruuhkat, kamala liikenne ja kuski ajoi minne sattuu. Paikallinen turvaistuinkaan ei ollut kovin turvallisen oloinen… Metro oli sujuvin liikenneväline.

Pariisissa on kyllä ihanaa kaikki ruoka myös. Ruokaa myydään kaduilla pikku puodeissa, yhdessä lihaa, toisessa hedelmiä, kolmannessa juustoa. Leipomoissa saattoi olla upeat seinämaalaukset tai valtava kattokruunu niinkuin yläkuvassa. Kuola vaan valui kun ihaili leipomojen kakkuja ja muita herkkuja. Kerran nappasimme lennosta pari eclairia, paikallista “suklaamunkkia”.
Hauskasti heillä on muutenkin jaoteltuna myymälät omiin tuotteisiinsa. Esim eräällä kadulla oli erikseen piano-kauppa, viulu-kauppa jne. Ymmärtääkseni paikalliset harrastavat paljon jo pienestä.
Eipä muuten meidän kohdalle osunut kertaakaan yleinen harhaluulo, että paikalliset olisi epäystävällisiä. Meitä palveltiin aina ystävällisesti vaikka tilasimme englanniksi, usein tarjoilijat itse aloittivat englanniksi. Metrossa eräs mies tuli auttamaan lipun ostossa ja minulle tarjottiin metrossa useasti istumapaikkaa kun kannoin vauvaa. En sitten tiedä paljonko vauva lisäsi sitä ystävällisyyttä… Luin reissun jälkeen että paikallisille on todella tärkeää oppia jo pienestä hyvät käytöstavat, joista yksi tärkein on sanoa aina “Bonjour”! Se rikkoo aina jään, ja paikalliset kokee että silloin heitä kohdellaan kuin ihmisiä eikä palvelijoita. Joka paikassa meitä tervehdittiinkin “bonjour” ja aina itse tervehdimme sillä myös ja kiitimme “merci” vaikka muutoin puhuimmekin pääosin englantia. Liekö senkin vuoksi saimme hyvää kohtelua.

Voi voi, voisin kertoa loputtomasti tuosta ihanasta paikasta. Kerron vielä myöhemmin missä kävimme.

Nestori on nyt reissun jälkeen nukkunut paremmin, jopa kolmenkin tunnin pätkiä, joten olen itsekin jaksanut vähän järjestellä kotia. On muuten iso ero nukkuuko lapsi kahden vai kolmen tunnin pätkiä! Toivottavasti tämä tahti jatkuu! Ihana aurinkokin toki piristää.
Revimme tänään myös pätkän aulan lattiaa, ja lattia näyttää tosi hyvältä! Miehellä ja Mikillä on ens viikko hiihtolomaa joten nämä hommat varmaan jatkuu.

-Henna-