Nestorin kuulumisia

Kielletyissä puuhissa jälleen

Meillä nuorimmainen on ottanut taas niin ison harppauksen kehityksessä kaikin puolin, että ajattelin vähän kertoa Nestorin kuulumisia. Poika täyttää siis jouluaattona 1 vuotta, 2 kuukautta.

Noin kaksi viikkoa sitten Nestori lähti kunnolla kävelemään, ja sehän tarkoittaa aina todella isoa kehitystä ja muutosta pienen ihmisen elämässä. Myös meidän muiden elämässä. Enää ei tarvitse poikaa kantaa joka paikkaan, leikin luonne muuttuu ja pystyy tekemään paljon uusia juttuja. Kuten pelaamaan isoveikan kanssa sählyä.
Nyt alkuun poika on kanniskellut hirveästi kaikkea tavaraa paikasta toiseen, kun kerrankin pystyy. Tyynyt lähtee tuoleilta, viltit tuolin karmilta. Jalasta kiskotut sukat voi viedä iskälle/äitille takaisin laitettavaksi. Kun tekee mieli lukea, kirjankin voi viedä samaan osoitteeseen. On aivan ihanaa seurata kun toinen touhuaa koko ajan jotain.

Ruoka syödään edelleen hyvällä ruokahalulla sormin

Poika myös haluaa olla entistä enemmän kaikessa mukana. Kun sytytän uuneja, poika saa ojentaa klapeja ja paperia. Kun tyhjennän tiskikonetta, Nestorikin “auttaa”. Kun Mikille tulee kavereita, haluaisi Nestorikin pyöriä porukassa mukana. Raukka tosin yleensä saa aina häädön, se taitaa olla se pikkuveljen osa aina…

Puhetta ei vielä hirveästi tule. Muutama oma sana, ja äänessä tuo on silti aina. Hirveä kiukuttelu jos pitää vaihtaa vaippa, tai pukea. Jos poika jää jumiin/lelu jää jumiin/joku muu ongelma niin poika huutaa kimeällä äänellä kiukkuisesti komentaen “TÄTÄTÄÄ!!”. Poika kuulostaa pieneltä kiukkuiselta merimieheltä. Temperamenttia siis riittää. Toisaalta poika on jatkuvasti jotkut jekut mielessä, ja niille sitten nauretaankin. Hymyä ja naurua riittää, ja se tarttuu koko perheeseen.

Mulle iso hetki tapahtui viikonloppuna, kun päätin että nyt loppuu jatkuva yövalvominen ja yöimetys. Siirryin omaan huoneeseeni yöksi, Sami jäi Nestorin kanssa. Odotin koko yön kestävää huutoa ja kiukuttelua. Sen sijaan poika heräsi kerran, huusi hetken, totesi että äiti ei ole täällä ja jatkoi unia aamu 9 asti! Mä olen niiin kiitollinen jos nämä yöt nyt helpottuisi muutenkin. On ollut jo aika rankkaa herätä useasti yössä kesken syvimmän unen. Toki tietäähän sen, että uniasiat aina muuttuu ajan kanssa. Kun edes välillä saisi nukkua kokonaisia öitä, niin sekin olisi jo plussaa.

Mikä suloisinta, pojasta on tullut kova halailija. Koiran kaulasta, isoveljestä, iskän jaloista tai nukkuvasta äidistä otetaan lujasti kiinni, rutistetaan ja sanotaan “Aiai!” Voih, sydän särkyy näiden pienten ihmisten kanssa!

Kunpa näiden pienten ilo, energia, viattomuus ja rakkauden määrä läheisiään kohtaan pysyisi ikuisesti. Maailma olisi ihana paikka jos kaikki olisimme tuollaisia.

-Henna-