Minni-neiti

Meidän Minni-neiti ansaitsee nyt vihdoin ihan ikioman postauksen! Nimittäin meidän perheen uusin jäsen, pikkuinen kissanpentu.

Reilu vuosi sitten syksyllä meidän rakas Eppu-kissa kuoli yllättäen. Eppu oli mun lemppari, ihana, kaunis ja rohkea kissa. Mun suruaika kesti vuoden. Edelleen muistelen Eppua lämmöllä ja käyn välillä sen haudalla takapihalla. Aina silloin tällöin viime vuoden aikana pieni kissakuume iski päälle silti, mutta en itse ollut vielä valmis. Kunnes sitten jokin aika ennen joulua päätin että nyt! Selailin kissasivuja, mutta jotenkin yksikään ei tuntunut oikealta. Lopulta Minni löytyi samoin kuin meidän Unto-koira aikoinaan. Kysyin kavereilta Facebookissa että tietääkö kukaan ketään. Pian tuli vastaus, olisi tyttökissa joka on luovutusikäinen jouluaattona. Se oli siinä! Kohtalo iski taas kerran peliin.

Heti sen jälkeen keksin etten paljastakaan tätä lapsille, vaan Miki saa kissan joululahjaksi. Kasvattaja kyseli nimeä etukäteen, jotta saivat sillä kissaa jo kutsua. Teiltäkin kyselin nimiehdotuksia, mutta jotenkin se itseni keksimä Minni jäi mieleen. Vaikka jälkikäteen vasta tajusin että parillakin tutulla on Minni-kissa! Eipä sillä väliä, Minni se olisi silti. Meidän Minni. Mikin Minni.

Minni saapui meille heti joulun jälkeen. Mulla ei ollut pennuista kokemusta, paitsi lapsena meille tuli pentu mutta siitä en muista mitään. Mun entinen kissa Andy, ja meidän Osku ja Eppu tuli vanhempana meille. Odotin siis Minnin kohdalla pientä hermoilevaa kissaa joka piiloutuu sängyn alle vuorokaudeksi ja pissii mihin sattuu. Kuinka väärässä olinkaan!

Minni saapui, super pieni ja kaunis pieni olento. Käveli samantein häkistään ulos ja rohkeasti alkoi tutkimaan paikkoja. Antoi heti silittää ja kehräsi iloisesti. Ainoastaan meidän iso musta Unto-koira on ollut tosi pelottava! Nyt ne sentään jo nuuskii toisiaan, mutta hiukan varovainen Minni on vieläkin Unton suhteen. Onhan tuo 20 kiloinen koira jättiläinen 1,3 kiloisen kissanpennun rinnalla.

Mitäs taas Osku-kissa tuumi? No Oskun ilme oli sellainen: “Mikä hitto tuo rääpäle on, äkkiä nurkkaan vahtimaan sitä!” Parin päivän päästä ilme muuttui “Ei kai toi ole oikeasti jäämässä…” -tuijotukseen. Minni taas on tosi utelias Oskua kohtaan, ja yrittää varastaa Oskun ruoat… Osku on siis aika välinpitämätön ja välttelee mieluummin pentua. Se on aika yksineläjä mieluiten, ei halua joutua tappeluihin. Nyt kuitenkin reilun viikon jälkeen nuo sietää toisiaan.

Uskon kuitenkin että Minni sopeutuu vielä hyvin meidän vanhojen eläinten seuraan, kunhan sen pitää omalla kupilla ettei Osku jää ilman ruokaa. Eppukin aina etuili ja yritti syödä Oskulta. Jonkinlainen pomon paikka toisen on varmaan jossain vaiheessa otettava, toivon ettei nyt kuitenkaan mitään isoa tappelua tulisi…

Minni nukkui heti ekat yöt Mikin kainalossa. Edelleen välillä nukkuu Mikin luona, pieni pää vain kurkkaa Mikin takaa kun ohi kävelee. Joskus nukkuu mun kainalossa peiton alla, joskus mun kyljen päällä. Toissayönä tuo nukkui jopa Nestorin sängyssä, poski vasten poskea. Mä itse toivoin saavani sylikissan, muut kissat kun eivät sitä ole olleet. Ainakin nyt pentuajan Minni viihtyy hyvin sylissä. Kun istun tietokoneella, Minni nukkuu aina mun sylissä. Niinkuin nytkin. Yöt se painautuu kylkeen, onhan meillä kylmä talo. Vähän kyllä pelkään että tuostakin tulee kaikkea muuta kuin sylikissa, mutta katsotaan mitä aika näyttää. Nyt nautin kun saan kanniskella taas vauvaa ja se vain hurisee tyytyväisenä.

Päivisin Minni on kovin vilkas ja rohkea. Säntää ympäri taloa, leikkii palloilla, pullonkorkilla, varastaa juustoa leivältä tai tunkee nenänsä meidän lautaselle. Se hyppii täysillä mun isoihin kukkiin ja kaivaa kukkamultia. Meillä on siis suihkepullo jo ahkerassa käytössä, jotta noi kasvit olisi hengissä vielä kesälläkin. Aivan ihana utelias neiti! Niin rakas ja lellitty jo nyt. Sellainen joka saa tuon meidän isännänkin lässyttämään ja hempeilemään.

Meillä on vihdoin tyttö poikavaltaisessa perheessä, jee! Sanoinkin että onpa tylsää kun talossa on vihdoin tyttö, mutta sille ei pääse ostamaan tyttöjen vaatteita. Naurettiinkin kaverin kanssa että kohta puen sen rusetteihin ja blingbling-pantoihin! No ei, bling bling ei ole mun juttu. Minni saa olla rauhassa sen suhteen. Minnin kaunis turkki on jo riittävä koru ja asu tyttöselle.

Ollaan kyllä iloisia Minnistä, ihanaa oli saada pentu taloon nyt kun lapset alkaa olla vähän isompia. Minni tulee varmasti näkymään täällä blogissa, ja näette sen varttumisen aikuiseksi. Koitan myös saada vielä yhteiskuvan meidän kissoista, kokoero on niiiin naurettava, haha!

Ihanaa viikonlopunjatkoa sinne! Minä avaan ihan kohta puodin, joten töitä luvassa tähän aamupäivälle.

-Henna-