Kuulumisia sijaisperheestä

Mun on pitänyt jo monta kertaa tänne kirjoittaa, mutta meille tuli tuossa eräs päivä ensimmäinen sijoitus, eli ensimmäiset sijaislapset, joten meni koko arki vähän hyrskyn myrskyn. Uusi sijoitus on aina, varsinkin näin pitkän tauon jälkeen, aikamoinen “pommi” siihen arkeen.

Nimittäin lyhytaikaisena sijaisperheenä sitä ei ikinä tiedä koska se sijoitus alkaa. Me ei vielä puhelinpäivystetty 24/7, vaan soittoa odoteltiin virka-aikoina. Jatkossa tullaan myös öisin päivystämään, mutta nyt tämä ensimmäinen sijoitus alkoi vähän helpommin.

Kuitenkin ehdittiin jo muutama viikko odotella, elää sitä arkea oman perheen kesken, tietämättä tuleeko soitto tänään vai kuukauden päästä. Aina se puhelu tulee vaan jotenkin niin yllättäen. Ja kun puhelu tulee, lapsi/lapset saapuu yleensä siitä muutaman tunnin sisään. Joskus tosin käy niinkin että sijoitus kuitenkin peruuntuu, lapsen tilanne hoituu jotenkin toisin. Eli muutaman tunnin saatamme odotella varmistusta tuleeko sijoitus.

Sijoituksen alku

Sitten kun se lapsi/lapset tulee, hänestä ei välttämättä tiedä juuri muuta kuin nimen ja iän, ja monesti lapsella ei ole paljoa vaatteita mukana. Joten siitä sitten alkaa lapseen tutustuminen, mietitään miten tehdään vaatteiden suhteen, haetaanko jotain kiireellä kaupasta vai pärjätäänkö pari päivää kunnes saadaan kotoa lisää. Katsotaan nukkumapaikat lapsen iän mukaan (on aika iso ero tuleeko taloon vaikka taapero tai teini. ), rauhoitetaan lasta jos on itkuinen ja hämmentynyt jne.

Yleensä sijoituksessa se eka viikko on vaativin. Kun lapsi on tietty tosi hämmentynyt tai itkuinen, lasta ei tunne vielä yhtään, taustaa ei tiedä, eikä mitään tiedä jatkosta jne. Lapsi saattaa myös reagoida tilanteeseen todella vahvasti alussa. Joskus taas lapsi ei reagoi juuri ollenkaan. Saapuu vaan tottuneesti ja reippaana ovesta. (Mikä sekin on oikeasti aika surullista…) Joka ikinen päivä on kuitenkin helpompi kaikille. Lapsi rentoutuu, yöt sujuu vähän paremmin, me aletaan olemaan enemmän tilanteen tasalla, lapsi on enemmän tilanteen tasalla jne.

Kaiken kaikkiaan se arki alkaa nopeasti rullaamaan omaan tahtiin. Meidän tehtävä on ainoastaan taata normaali turvallinen arki lapselle, taustoilla tms ei oikeastaan edes ole mitään väliä meille. Toki se helpottaa ymmärtämään lapsen käytöstä kun tietää taustaa, mutta ihan normaali arki on silti aina jokaiselle hoitolapselle sama. Se voi poiketa siitä lapsen oman kodin arjesta vahvasti, mutta lapsi oppii yllättävän nopeasti meidän arkeen. Koska tasainen arki on paras turva lapselle.

Meillä tosin arkea nyt vähän sotkee “hiihtoloma” sekä omien lasten sairastelu. Ensin oli kuopus flunssassa, nyt on esikoinen maannut kuumessa pari päivää… Alkuloma meni odotellessa että sade loppuisi, ja nyt odotellaan että saadaan kaikki terveeksi. Vähän on tuskaista “seinät kaatuu päälle”-fiilistä talossa. Toivottavasti tilanne helpottaa jotta pääsevät edes jotain kivaa tekemään lomalla. Itsehän olen siis töissä tämän viikon, mutta mies hoitaa lapset.

Mies koti-isänä

On muuten yllättävän kivasti lähtenyt nyt käyntiin tämä meidän järjestely että mies jäi kotiin. Tuntuu vaan edelleen oudolta että mies hoitaa pääasiassa koti-ja sijoituslasten asiat. Mies herää lasten kanssa ensin, minä myöhemmin ja lähden töihin. Tänäänkin meillä kävi sosiaalityöntekijöitä, ja mun ei tarvinnut edes käydä kotona. Mies hoiti, teki lounaan lapsille, tiskasi, teki ruoan jonka kävin välillä syömässä jne. Mahtavaa! Toki mies hoitaa monet asiat vähän “kevyemmin” kuin itse tekisin. Esimerkiksi itse siivoisin tarkemmin, mutta opettelen hyväksymään miehen tavan. Teen sitten itse lisäsiivouksen jos siltä tuntuu. Mulla on myös edelleen päävastuu meta-töistä, ja toki häärään kaikenlaista kun en ole töissä, mutta silti on ihanaa ettei kaikki vastuu ole mulla. Ja että saan välillä käydä töissä “lepäämässä”. Mies taas tuntuu olevan tyytyväinen kotona, ja molemmat ollaan rennompia. Vaikka toki, vastahan me ollaan aloitettu, että katsotaan nyt mitkä fiilikset vaikka puolen vuoden päästä.

Niin ja lyhytaikaisessa sijaisperhetyössä ainakin Vantaa ja Helsinki tarjoaa kerran kuussa sellaisia tapaamisia, jossa pääsee juttelemaan muiden sijaisvanhempien kanssa. Koska työssä on salassapitovelvollisuus, saa vain oikeastaan tuolla keskustella ihan suoraan asioista. Kertoa fiiliksiä, kysellä neuvoja jne. Se on tosi puhdistavaa, ja mun mielestä on kiva että mies pääsee sielä käymään. Plus että sielä oli kuulemma muitakin miehiä! Ehkä nämä miehetkin alkaa pitämään keskenään lounastreffejä, niinkuin minä aikoinaan tein muiden sijaisäitien kanssa. 😀 Se on oikeasti aika tärkeää, koska sijaisvanhemmuus on aika yksinäistä työtä kotona. Eli tosi mahtavaa että sielä oli myös miehiä. Eikä sillä etteikö voisi naistenkin kanssa jutella ja vaikka lounastreffata, mutta onhan se eri päästä äijien kesken höpöttämään. Varsinkin kun varmasti on harvinaisempaa että juurikin mies on kotona sijaisvanhempana. Toki minäkin olen sijaisvanhempi, mutta miehellä on päävastuu. Pysyy pääkoppa paremmin kasassa kun pääsee toisen kanssa jakamaan ajatuksia.

Hyvä näin

Joten tällaista meillä tällä kertaa, aika hulinaa ja isoja juttuja siis. Mutta hyvällä fiiliksellä. Tai sanotaan näin että olemme tyytyväisiä tähän järjestelyyn, sekä siihen että jatketaan näitä hommia taas pitkän tauon jälkeen. Ainoa ikävä puoli näissä on aina se lapsen suru, joka on henkisesti raskasta kaikille. Sekin vaan kuuluu työhön, ja aikuisena täytyy vaan ajatella että tukee parhaansa mukaan, ja yleensä se lapsenkin olo helpottuu hiukan ajan myötä. Ikävä ei katoa, mutta lapsi pystyy rentoutumaan kun näkee että me ollaan ihan hyviä tyyppejä, ja se arki rullaa.

Joten hiukan on tässä kiirettä pitänyt, ja lisäksi omat työkuviot päälle. Että aika tukka putkella on nyt menty aamusta iltaan. Siinä kun pitäisi vielä ehtiä blogia kirjoittaa, kuvata ja muokata kuvia jne, niin ei ihan meinaa tunnin riittää. Kaikki aikanaan siis, ei stressiä.

Hei jos haluat kysyä jotain sijaisperhetyöstä, niin mulle saa laittaa aina viestiä kommenttikenttään. Vastailen niin hyvin kuin osaan, tai pystyn, salassapidon huomioiden.

-Henna-