Kuistien korjausremontti

Meillä talo kyllä muuttuu huomattavasti parempaan ulkonäöltään joka kesä. Vielä on hiukan radan puolella maalattavaa, mutta muutoin alkaa näyttää jo paljon paremmalta. Toki katto näyttää vielä pahalta, mutta kaikki aikanaan. 
Meillä pihan puoli ja kuistit näytti pahimmalta. Kuisteissa oli lattiassa isoja koloja, ne oli piirretty täyteen tekstiä ja ”kikkelikuvia”. Muutama kesä sitten tilasimme tänne ”ammattilaisen”korjaamaan kuistit jotka oli ihan vaaralliset, varsinkin lapsille. No tuo ”ammattilainen” sai aika pian potkut, teki hirveää jälkeä, joten oli vaan pakko tehdä kaikki itse hitaampaan tahtiin. Aikaa on mennyt mutta kannatti.
Sami on pikkuhiljaa noita kuisteja kaiken muun työn ohella rakentanut. Elokuussa hän piti pari viikkoa isyyslomaa juuri kun oli ne parhaat kelit. Silloin oltiin pihalla koko ajan. Siinä samalla hän kaverinsa kanssa muutaman illan ahkerasti korjaili kuisteja. Nyt alkaa näyttää jo todella hyvältä, vaikka vielä muutama pieni juttu puuttuu ja maalattavaa on vielä aikalailla, varsinkin noissa korkeimmissa kohdissa.

Yllä vielä ensin tämän kesän kuva, ja sen alla viime kesän kuva. Viime kesänä keskimmäisen kuistin paneloinnit puuttui kokonaan, koska tuolla alla olevia tukihirsiä piti vaihtaa. Vielä viime kesänä mietin että miten näitä voi saada ikinä valmiiksi, tuntuu niin vaikealta hommalta ensinnäkin löytää kunnon hirsi ja saada se paikalleen.

Alkukesästä mies otti ja veisti hirren itse pihan kaadetusta puusta. Mä en vieläkään uskonut että homma tulisi onnistumaan. Muutaman illan hän hikoili tuossa pihalla ja sai hienon ja paksun hirren paikalleen.
Kun hirsi oli paikallaan, ja toinen vähän pienempi, rakentui loput kuisteista aika nopeasti. Helmiponttipaneelia seiniksi ja koristeosien höyläilyä. Voin sanoa että nekään ei ihan helppoja ollut. Suurinosa tilattiin muotin mukaisesti Helsingin erikoishöyläyksestä. Kuten tuo kaidepuu kuistien päällä. Kuitenkin esimerkiksi tuon sahalaitakuvion mies teki kaverinsa kanssa itse. Näissä pihan koristeosissahan on tärkeää että niihin tulee päälle pieni kalteva kulma, jotta vesi pääsee valumaan nätisti maahan. Vesi ei saa jäädä koristeiden päälle makaamaan ja lahottamaan pintaa, eikä varsinkaan valua rakenteisiin. Sami sai siis tarkkaan miettiä ja katsoa vanhojen koristeiden mallista miten homma tehdään.
Jonkin verran kuisteihin laitettiin takaisin niitä vanhoja koristeita, mutta suurinosa oli niin huonona että meni vaihtoon.
Meillä tässä talossa on just tuo talon ulkokuori erityisen suojeltu, eli toisin sanoen ulkonäköä ei saisi yhtään muuttaa. Talon väriksi haettiin mahdollisimman alkuperäinen, ja koristeosat katsottiin tarkkaan että tulee samanlaiset. Sitähän ei tiedetä paljonko ne on ennen meitä muuttunut koska kuvia pihan puolelta ei ole yhtään vaikka ollaan niiden perään kyselty kaikkialta.

Joka tapauksessa, kivalta näyttää. Oli se rakentaminen ja talon ulkonäkö vain niin erilaista aikoinaan, varsinkin näissä julkisissa rakennuksissa.

-Henna-

Kommentit (2)
  1. Kaunista jälkeä olette saaneet aikaiseksi <3

  2. Tuulentuvan Saara
    12.9.2015, 10:21

    On teillä hieno projekti! Kärsivällisyyttä vaatii ja aikaa. Mutta tosi hienolta näyttää. Kyllä vanhat talot ovat sitä jotain!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *