Kaunis syyspäivä ja viikonlopun tunnelmia

Nämä kuvat ovat oikeasti perjantailta, mutta nyt on menty viikonloppu taas niin tukka putkella, että en aiemmin ehtinyt niitä tänne laittaa. Aivan ihanat syyskelit meitä hellinyt. Itse en ole niistä juurikaan ehtinyt kylläkään nauttia. Kuitenkin ne pienet hetket mitä olen ehtinyt, ovat olleet ihania. Parit koiranlenkitykset auringon paisteessa, lehtien rapistessa jalkojen alla. Tässä kuvaushetkellä taas istuin kuistilla ja vahdin Nestoria, joka leikki hiekkalaatikolla. Olin juuri lukenut veljen vaimon helpon uuniomenahillon ohjeen, ja päätin pilkkoa omenat hilloksi. Sehän sujui samalla kun Nestoria vahdin. Mun käly siis kirjoittaa pitkästä aikaa taas ihanaa ruokablogia Turun Sanomiin ja sielä oli tosi helppo hillo-ohje. Tuli muuten hyvää!

Muutoin viikonloppu sitten sujahtikin sisätiloissa. Koko lauantain olin Forever-jälleenmyyjien koulutuksessa Finlandiatalossa ja hain kasan inspiraatiota työhön ja elämään. Tänään sunnuntaina meillä oli Korsossa markkinat, ja pidin puotia samalla pari tuntia auki. Porukkaa kävi ihan kivasti, mutta tietty sitä ostavaa porukkaa saisi olla enemmän. Tällain kauppiaana tämä ensimmäinen vuosi on niin hankala kun ei tiedä miten paljon ihmiset ostaa ja mitä ostaa. Että onko nyt vaan hiljaista ja ennen joulua kaikki ryntää tyhjentämään hyllyt? Mitä tapahtuu? En tiedä, mutta on tämä yhtä tunteiden vuoristorataa. Toinen päivä huutaa päässään, “jee tää on kivaa”! Toinen päivä tekisi mieli heittää hanskat tiskiin. Tällä hetkellä ollaan enempi sielä hanska-osastolla. Tosi syvällä sielä…

Loppupäivä menikin sitten hautajaispapin tapaamisessa, ja nyt olen aivan poikki, taas. Mä olen nyt pari viikkoa ollut iltaisin aivan rättipoikkiväsynyt. Väsynyt oikein isolla V:llä. Ihan hirveästi tekemistä, pää käy ihan ylikierroksilla. Samalla koittaa jotenkin työstää surutyötään ja on huolissaan miten muut perheessä pärjää surunsa kanssa. Isä haudataan kahden viikon päästä, sitten ehkä alkaa helpottamaan. En vaan tiedä miten siitä päivästä selviää.

Täällä mä silti näpyttelen postausta, puran fiiliksiä. Olen ajatellut että jostain pitäisi varmaan luopua, kun ei yksi ihminen voi tehdä tuhatta asiaa. Blogi se ei kuitenkaan ole. Tästä ei juurikaan palkkaa tule, mutta hyvää terapiaa itselle. Kummasti täällä nimittäin muistuu mieleen ne pienet hyvät hetket elämässä. Kuten perjantainen omenanpilkkomishetki auringossa. Se oli mukava hetki. Kaikessa vaatimattomuudessaan koko viikonlopun paras hetki. Aurinko, onnellinen lapsi, jaloissa pyörivä koira, hillon valmistelu ja kaunis rauhallinen päivä omalla pihalla. Ilman sitä menisin varmaan nyt melko ahdistuneena nukkumaan.

Joten suosittelen kaikille, pitäkää kiitollisuus-päiväkirjaa. Kirjoittakaa paperille illan lopuksi, tai viikon lopuksi hyvistä hetkistä. Silloin kun tuntuu että kaikki potkii päähän, sitä huomaakin että ei nyt kaikki potki. Vihosta voi tehdä kaikin puolin nätin. Lisäillä kivoja kuvia ja kauniita elämänohjeita. Joskus sitten voi lukea niitä läpi. Mun kiitollisuuspäiväkirja on tämä blogi, mutta olen kyllä pitänyt kiitollisuus-vihkoakin. Se teki hyvää, suosittelen!

-Henna-

Ps. Kiitollisuuspäiväkirjaa voi tehdä myös koko perheen kanssa. Itse ainakin voisin opetella jakamaan lasten kanssa juttelua kiitollisuudesta. Lisäksi se olisi kiva puuhahetki kun yhdessä askarreltaisiin ja etsittäisiin kauniita kuvia lehdistä. Siitä tuli just vinkki itsellenikin. <3