Jänniä uutisia: Lisää väkeä taloon

Olenkin täällä jo muutamaan kertaan vihjaillut, että meillä tapahtuu jotain suurta. Nyt vihdoin voin kertoa mistä olen puhunut, kun asiat on lyöty lukkoon.

Oikeastaan kaikki alkoi jo 3 vuotta sitten. Moni pitkäaikainen lukija varmasti muistaa, että toimimme vastaanottoperheenä vuosia, ennen kuin Nestori syntyi. Eli otimme lapsia lyhytaikaisiin sijoituksiin lyhyilläkin varoitusajoilla. Silloin kuitenkin aloin selvästi väsyä työn jatkuviin muutoksiin ja väsyin muutenkin henkisesti. Olimme vuosia jo yrittäneet toista biologista lasta, mikä myös lisäsi väsymistäni. Jatkuva lasten lähtö ja uusien tulo, sekä sekundaarinen lapsettomuus aiheutti sen että päädyimme lopulta sijaisvanhempien PRIDE-koulutukseen. Tavoitteena oli ottaa meille asumaan sijaislapsi pitkäaikaisesti asumaan. Kuitenkin vuoden 2014 alussa kävi niin, että kun koulutus oli aivan lopuillaan, tulinkin vihdoin raskaaksi. Jäin äitiyslomalle ja tämä projekti jäi pakosti tauolle.

Kaikesta huolimatta, sijaisperhetyö jäi hautumaan mieleemme, emmekä Nestorista huolimatta luopuneet suunnitelmista, ne vaan siirtyi. Kun Nestori täytti 2-vuotta viime syksynä, olin taas sosiaalityöntekijöihin yhteydessä. Nyt Nestori olisi tarpeeksi vanha, saisimmeko ottaa sijaislapsen? Asiat alkoivat etenemään, mutta hitaasti. Lopulta alkukeväästä tapasimme sosiaalityöntekijöitä ja juttelimme asiat läpi. Tosin alkuperäinen ajatus oli ottaa meille alle kouluikäinen lapsi, heitä kun meillä on ollut ennenkin. Meille alettiin kuitenkin puhumaan, että mitä jos lapsi olisikin Mikiä vanhempi? Ehkä reilustikin vanhempi? Mietimme asiaa ja lopulta innostuimme siitäkin vaihtoehdosta. Lopulta olimmekin vihdoin jonottamassa sijaislasta. Lasta joka voisi olla mitä vain 0-14 vuoden väliltä.

Kuukausia kului, aloin jo tuskastua odotteluun. Kunnes tärkeä puhelu tuli taas aivan yllättäen, kahvilan kassalla. Meille tarjottiin koululaista joka kuulemma voisi hyvin sopia meidän perheeseen. Niin asiat lähtivät etenemään ja yksi elämäni jännin päivä oli kun tapasimme lapsen. Ei ole kuulkaa ihan pikkujuttu odottaa kotiinsa tapaamaan lasta jota ei ole ikinä nähnyt, mutta joka saattaisi muuttaa meille pysyvästi. Tai odottaa tapaavansa tämän vanhempia, joilla on myös tärkeä päivä. Heidän kanssa pitäisi tehdä järkevästi yhteistyötä ehkä koko lapsen loppuelämän. Lapsen mukana kun tulee aina koko paketti, vanhemmat, ystävät ja suku.

Nyt tilanne on se, että tutustumiset on aloitettu ja lapsi muuttaa meille näillä näkymin kesän aikana. Olemme tyhjentäneet Samin työhuonetta, joka pitkän pähkäilyn jälkeen päätyi lapsen huoneeksi. Sitä alamme sisustamaan ja valmistaudumme siihen että meitä on talossa kohta viisi. Henkinen työ on jo aloitettu. Kaikkea mahdollista mietitty. Sitä kun haluaa olla hyvä tuki lapselle, mutta ei voi odottaa että kaikki tulisi olemaan ruusuilla tanssimista.

Tosi jänniä ja kiireisiä aikoja eletään siis nyt. Pää on aivan sekaisin tästä kaikesta. Toisaalta olen niin helpottunut että ollaan tässä pisteessä, onhan tätä sen 3 vuotta odotettu. Tykästyin kyllä lapseen heti kun hänet näin, samoin vanhempaan jonka näin myös. Toisaalta, heille tämä aika on vielä paljon jännittävämpää, niin hyvässä kuin pahassa. Uskon kuitenkin että asiat sujuu, kun niin on tarkoitettu.

Salassapitovelvollisuuden vuoksi en tietenkään voi kertoa tarkemmin tästä, mutta tämä nyt kuitenkin tiedoksi, koska on niin iso osa meidän elämää että olisi varmaan vähän vaikeaa olla kertomatta mitään. Nyt asiat etenee pikkuhiljaa, eletään kaikki päivä kerrallaan. Onneksi Samilla alkaa juhannuksena loma, ja saadaan kaikki rauhassa tutustua ja vähän rauhoittua. Nyt on ollut niin älyttömän kiireistä, että odotan lomaa kyllä innolla.

-Henna-