Itkiskö vai nauraisko
Olen tässä taas vuorostaan repinyt tukkaani pari päivää. Kyllä tämä on kyllä aikamoista tämä kahvilan perustaminen ja yrittäjyys. Meillä on kahvila nyt täysin valmis, ja tosi hieno. Avaaminen silti takkuaa.
Jotenkin hirveän epäselvää että mitä virallisesti vaaditaan, toinen sanoo toista ja toinen toista eikä kukaan oikein sano lopulta yhtään mitään. Jatkuvasti on joku tärkeä virastohenkilö lomalla, kukaan ei osaa sanoa mitä tehdään ja koska, projektin aloittanut ihminen on vaihtunut toiseen…. Voi jeeesus mä sanon, ja muutama kirosana perään! Nämä on vaan näitä asioita mitä mun järki ei pysty käsittämään. Meillä on myymälät jo auennut, kahvila on valmis, monet ihmiset odottaa avaamista, ja me yrittäjät menetetään tässä vaan rahaa. Keneltä se on pois jos me vaan avataan?? Kun ei nyt mistään suur-rempasta ole kyse, vähän vaan maalattiin ja uusittiin pintoja.
Sehän on ihan yleinen vitsi miten virastoissa asiat kestää ja kestää, ja tässä on taas yksi hyvä esimerkki siitä. Jos se alunperin projektin itselleen ottanut ihminen olisi hoitanut tämän loppuun, olisi vaikka sähköpostitse seurannut missä mennään, niin tämä asia olisi hoidettu jo ajat sitten, hänen aikaansa ei olisi mennyt sen enempää ja kaikki olisi tyytyväisiä. Mutta kun ei. Tehdään asiat vaikeasti ja kaikkia ketuttaa.
Että näin meillä. Kohta meille ei tule kukaan enää kahville kun ei ihmiset jaksa enää odottaa ja kuunnella meidän “ehkä kohta”-vastauksia. Sitä ennen mä löydän itseni jostain pehmeästä huoneesta kilahtamassa lopullisesti. ONNEKSI mulla on niin mahtavat yrittäjäkaverit, ja perhe ja läheiset, että pysyn jotenkin järjissäni. Ehkä, paitsi jos tämä venyy vuoteen 2030…
No jotain kivaakin edes. Tänään meistä yrittäjistä tehtiin haastattelu Vantaan Sanomiin. Keskiviikkona pitäisi tulla juttu ulos. Kerrotaan meidän kolmen yrittäjän tarina, miten löydettiin toisemme jne. Ei se teksti nyt ihan täysin pilkuntarkasti ole oikein, mutta kuitenkin. Saadaan hyvää mainosta, ja taas yksi lehtimuisto tärkeästä elämänvaiheesta.
Huomenna meillä on puodilla Siivouspäivän kirppis, ja sitten mulla onkin pari päivää vapaata. Yritän saada viikonloppuna mun työhuoneen kuntoon. Jospa saisitte tännekin kuvia, että miltä se taas näyttää kun ei ole enää puoti. Olen jo nyt inspiroitunut mun työhuoneesta, vaikka ensin ajattelin etten ehdi sielä istua. Iltaisin olen sielä koristellut kalenteria, ja eilen innostuin maalaamaan vesiväreillä. Unohdin miten kivaa se on, kun on oma tila mihin levittää tavarat ja jatkaa samasta sitten kun ehtii. Samihan on huoneessa myös oman pöytänsä kanssa. Vaikka mua alkuun ahdisti ne äijäromut, niin oikeastaan on ihan kivaa touhuta samassa tilassa. Toinen pelaa ja toinen askartelee. Ajateltiin ottaa sinne myös pieni telkkari, niin Nestori voi katsella lastenohjelmia samalla. Meillä kun on vaan pieni padi Nestorilla, isoa telkkaria ei ole kuin Mikin pleikalla. Siitä tulee siis sellainen puuhastelu- ja rentoutumishuone.
Huomenna on muuten venetsialaiset. Meillä ei ole tiedossa mökin lopettajaisia, mutta kynttilöiden polton voisi aloittaa huomenna oikein virallisesti. Ihanaa, niin rakastan alkusyksyjä. Eilen siinä ikkunan edessä maalatessa tuli sellainen kiva syksyinen fiilis. Kotoisa ja mukava. Parasta teen ja askartelujen aikaa. <3
Kivaa viikonloppua,
-Henna-