Ekoja kertoja
Vauva täytti eilen 2 viikkoa, ja mun täytyy sanoa että aika baby bluesissa mennytkin nämä viikot. Olo on ollut vähän alavireinen, mihin isoin syy varmaan on ollut oma huono vointi sekä väsymys, sairaalassa ravaamiset ja huono sää. 2 viikkoa on mennyt jotenkin aika sumussa. Siksi blogissakin on ollut aika hiljaista, ei vaan ole rehellisesti kiinnostanut juuri mikään muu paitsi omat lapset.
Eilisestä lähtien olen kuitenkin piristynyt selvästi. Oltiin vauvan, Mikin ja mun äidin kanssa vähän isänpäivä-ostoksilla. Teki niin hyvää ensinnäkin heittää verkkarit nurkkaan ja pukea vähän kivempaa päälle, nyt kun iso maha ei enää sanele mitä puetaan. Lisäksi tietty pääsy ihmisten ilmoille, ja kauppakeskus Jumbon jouluiset tunnelmat piristi kivasti.
Tänään me polkastiinkin sitten joulu kunnolla käyntiin, jouluvaloja olen viritellyt ja Miki leipoi meidän ekat joulupiparit.
Mä olen oikeasti joulun suhteen myöhässä tänä vuonna, verrattuna edellisvuosiin, mutta toisaalta ihana nyt laittaa kun on molemmat pojat täällä. Vaikkei tuo pienin mitään asiasta ymmärräkään. (Paitsi että jouluvalot on hirmu jänniä katsella!)
Miki hoitaa piparihommat jo hienosti itse. Tuossa tehdessä naurettiin miten pojan ekat piparit ja koristekarkit kävi tehdessä ensin suussa, ennen kuin pääsi pellille. Varoittelin että ensi vuonna on sitten sama pikkuveljen kanssa edessä!
Nytkin pikkuveljen oli ihan pakko päästä samaan kuvaan leipurin kanssa!
Miki pääsi siis leipomaan joulun ekat piparit. Pikkuinen taas on aloittanut nämä tyypilliset kahden viikon iässä tulevat kitinät. Suoraa huutoa ei ole vielä huutanut mutta masukipu-kitinää on, eikä riitä enää että toinen vaan työnnetään sänkyyn. Täytyy viihdyttää, heiluttaa, laittaa tuttia jne. Tänään poika sitten pääsi ekaa kertaa kantoliinaan (Mikä olikin hitti!) sekä isoveljen vanhaan tärisevään sitteriin! Tuo sitteri oli aikoinaan meidän pelastus, kun Miki huusi kaikki illat, niin tuo vehje sai hänet lopulta rauhoittumaan.
Tämä nuorempi ei vielä oikein sen päälle ymmärtänyt, ilme oli lähinnä erittäin hämmentynyt kun yhtäkkiä pylly alkoi tärisemään.
On meillä myös aloiteltu kestovaippailut ja 50 senttiset vaatteet meni jo varastoon, osa kokoa 56 myös….
Huomenna onkin sitten Samin eka isänpäivä kahden pojan isänä. Miki on tehnyt eskarissa paketin, eilen haettiin toinen paketti sieltä kaupoista. Aamupalaksi laitetaan mm. munia ja pekonia ja iltapäivästä Sami ja Miki lähtee katsomaan Karjalaturnausta. Mikin eka lätkämatsi!
Ihanaa isänpäivää kaikille iseille etukäteen, erityisesti Samille, Papalle, Vaarille ja Patulle sinne Espanjaan!
-Henna-
Mummin kullat!
<3 <3
Mä muistan kun ensimmäistä kertaa esikoisen syntymän jälkeen pääsin yksin pyörähtämään kaupungilla (jouluostoksilla eli täydessä hulinassa). Se oli samalla virkistävää ja hämmentävää. Kahden vkon kotona olon jälkeen nähdä muutakin elämää kuin se mikä pyöri vauvan ympärillä, mutta toisaalta se vahva napanuora joka veti koko ajan kotiin ja sai miettimään, että jokohan pitäisi mennä, mitenhän siellä sujuu jne. Pieni syyllisyyskin siitä, että on kaupungilla "humputtelemassa". 🙂 No, lyhyeksi tuo reissu jäikin kun en osannut keskittyä härdellin keskellä mihinkään! Mut on se vaan jännä tuo vauvakupla. Ihan hyvä varmasti välillä, jos vain mahdollista, vaikka vähän väkisinkin pakottaa itsensä ihmisten ilmoille tuulettumaan tai tekemään jotain mikä just itsestä silloin tuntuisi hyvältä. 🙂
Miten Miki on muuten ottanut vauvan vastaan?
No kyllä, musta tuntui etten osaa ajaa enää, en käyttää korttimaksu-laitteita ja että olisin ollut kauankin poissa. 😀 Niin lyhyessä ajassa oli tapahunut niin hirveästi että tuntui kun olisi ollut ihan jossain muualla kauan poissa!
Mulla oli sentään vauva mukana, mä en osaa vielä olla yhtään erossa tuosta pallerosta, niin kauan sitä oottanut että voipi olla että menee hetki jos toinenkin ennen kuin osaan. Vielä vähän sellainen epätodellinen fiilis, että onko se oikeasti todellinen, oikea vauva…
Mulle tule jopa riemastunut fiilis kun ekan kerran tajusin että mähän saan vauvan mukaan! Sellainen ihan hullu tunne, niinkuin että täähän tulikin jäädäkseen, se on meidän oma ja saan ottaa sen mukaan kaikkialle. 😀
Miki on ottanut tosi hyvin! Hoitaa vauvaa, laittaa sille tutin, kattoo sen perään hetken aikaa jne. Toki myös isovelimaisesti hermostuu nopeasti jos vauva ei ota tuttia ja huutaa. 😀 Heh, tänään käytiin illalla Samin kanssa nopsaan ullakolla hakee joulukrääsää, Miki jäi vauvan kanssa alas. Tultii hetken päästä alaspäin, ja vauvan huuto kuuluu jo ullakon rappusiin. Pian Mikin huuto, "tää itkee!! Mä yritin kärrää sitä tännepäin!" Sielä se poika tuli vastaan tuskanhiki otsassa, vauvaa vaavisängyssä kärräten. 😀 Ja oltiin siis ihan muutama minuutti ylhäällä. 😀 On se isoveljen rooli rankkaa…